1.7. Abbas och Olofs land
Kello herätti mukavasti 4.30 ja hälytti ottamaan suunnan kohti Tampereen linja-autoasemaa. Taas muistui mieleen, miksi aina päätän lähteä iltapäivälennolla sitten seuraavalla kertaa. Se vain aina unohtuu ennen lähtöä. |
| Ihan kiva kesämökki. |
Suuntasin Tukholman keskustaan ilman suuria suunnitelmia. Ajattelin, että päivän ohjelma kyllä löytää uomansa itsestään, kuten kävikin. Nimittäin heti asemalle päästessä osui silmiin Abba-museon mainos!
Ennen kuin otin suunnaksi Djurgårdenin poikkesin kuitenkin aamupalalle ja tutkin Tukholman karttaa, jonka olin jostain siepannut ohimennessäni. Huomasin olevani lähellä Olof Palmen murhapaikkaa, joten päätinkin kävellä ensin sitä kautta.
Ei sillä, että muistaisin ulkoa kuuluisia murhapaikkoja. Siitä vain ei ole kauankaan, kun tulin lukeneeksi Leif GW Perssonin trilogian Palme-murhasta. (Alun perin luin trilogian viimeisen kirjan tietämättä, että se on osa sarjaa, ja samaa lukujärjestystä suosittelen muillekin. Viimeinen kirja on mielenkiintoisempi, kun ei tiedä ensimmäisellä sivulla, kuka on murhaaja, ja toinen olisi ollut tosi pitkäpiimäinen, jos ei olisi tiennyt, mihin homma on kehittymässä.) Siitä olivat jääneet muutamat kadunnimet mieleen - erityisesti Tunnelgatan, jota pitkin murhaaja pakeni David Bagares gatanille.
 |
| Sorsat luulivat saavansa ruokaa, mutta mulla oli vain kamera. |
Ratikalla Djurgårdeniin. Tähtäimessä edelleen Abba-museo, mutta päätinkin mennä samalla kyydillä pääteasemalle saakka ja tehdä pienen kävelylenkin ensin. Kartassa luki Rosendal, johon näytti olevan myös tienviittoja, joten ei muuta kuin katsastamaan, millainen ruusulaakso sieltä löytyisi.
Osoittautui, että Rosendal on ollut Ruotsin kuninkaiden maaseutulinna. Ihan kauniita maisemia on ympäristössä saanut katsastaa, vaikka onhan tämä pientä... Tällä reissulla ajattelin ehkä poiketa vähän isommankin metsästysmajan pihapiirissä. Ehkä...
Kuljettuani saaren melkein ympäri pääsin vihdoin Agnetan, Bennyn, Björnin ja Anni-Fridan maisemiin. Museo oli oikein mielenkiintoinen ja tarjosi paljon myös pelejä ym. interaktiivista toimintaa, jotka kuitenkin jätin väliin tällä kertaa.
 |
| Waterloo! |
No, onneksi museo oli oikein mielenkiintoinen ja monipuolinen.
Ratikkalippuani ei ollut leimattu lainkaan tulomatkalla, joten lähdin takaisin keskustaan ratikalla ja sain sen käytetyksi. Yhden jäätelön verran pohdin, mitähän seuraavaksi, ja totesin, että Tukholman-visiittiin kuuluu ehdottomasti aina piipahdus Gamla Stanissa. Kävin siis töllistelemässä kuninkaanlinnaa ja sen jälkeen harhailin ihailemassa vanhoja taloja ja kapeita katuja. Jalkoja alkoi jo väsyttää, vaikka mieli tuntui virkeältä pitkästä päivästä huolimatta. Hyvä, että olin nukkunut lentokoneessa - ja pian pääsisin jatkamaan samaa.
Kun jalkoja väsyttää, mutta silmät kyllä pysyvät auki, kannattaa ottaa penkki alle ja jatkaa katselua mukavasti. Bongasin kiertoajelubussin ja kiirehdin ostamaan siihen lippua. Kyseinen bussi olikin juuri tehnyt päivän viimeisen ajonsa, mutta kuski myi minulle silti lipun ja neuvoi, mistä busseja lähtee. Kiiruhdin lähtöpaikalle ja siellä odottikin bussi ovi avoinna ja kuski tiessään. Ei muuta kuin kyytiin ja odottelemaan, milloinkohan kuski käy kyselemässä lippuja. Ei käynyt, pummilla meni tämäkin matka.
 |
| Abban asupaja |
Brasilialaisuus upposi ja kaveri vielä totesi naurahdellen, että olisi pitänyt arvata paidastani. Joskus ennenkin on käynyt sama juttu, että Copacabana-paidasta on tulkittu, että olen varmaankin Brasiliasta. Se on jokseenkin hassua, koska itse miellän kaikki paikannimipaidat aika yksiselitteisesti turistihankinnoiksi, joten viimeisenä arvaisin sitä maata. Ei siinä mitään, juttelin pari sanaa portugalia mainosjakelijan kanssa, joka onneksi ei sitä kieltä tuntunut osaavan.
Matkalla Arlandaan pohdin, mitä mun Kokkola-paidalleni on mahtanut tapahtua ja käytinköhän sitä koskaan ulkomailla. Sain sellaisen joskus Kokkolan Matkailusta jonkun jutunteon yhteydessä.
Olin alun perin miettinyt, että torkkuisin lentoasemalla ensimmäisen yön ja ottaisin sitten Pariisissa päiväunet hotellissa. Tulin kuitenkin katsastaneeksi hostellitarjonnan Arlandan kentän läheisyydessä enkä voinut olla varaamatta yösijaa Jumbo Stayssa, joka on rakennettu lentokoneeseen. Eihän niin hauskassa hostellissa voi nukkua kuin hyvin! Hostelliin oli vieläpä ilmainen kuljetus lentoasemalta ja aamulla pääsi samalla bussilinjalla takaisin.
Suhtaudun aina pienellä varauksella vieraiden ihmisten kanssa jaetuissa huoneissa nukkumiseen ja pidän tavaroistani normaalia tarkemman huolen. Ensimmäinen kämppikseni ei selvästikään suhtautunut asiaan samalla epäluulolla. Kun tulin huoneeseen, häntä ei näkynyt missään, mutta passi, rahat, kamera ja kännykkä oli kyllä jätetty esille.
 |
| Olikohan hostellin hätäpoistumistie samanlainen liukumäki kuin lentokoneissa? |
2.7. Où sont les librairies de Paris?
 |
| Shakespeare seisoi paikoillaan |
Pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa matkustaminen on niin luksusta... Ei ainoastaan siinä vaiheessa, kun voi marssia suoraan turvatarkastukseen, vaan ihan erityisesti silloin, kun ei tarvitse jäädä liukuhihnan ääreen ihmettelemään, mahtaako se oma laukku tulla sieltä koskaan...
Jokseenkin huvittavaa kyllä, että tarvitsen vähemmän tavaraa 12 päivän reissulle Eurooppaan kuin 3 päivän reissulle Kokkolaan. Tosin en ottanut tänne käsityötä mukaan, ehkä se on selittävä tekijä?
Toisaalta oli ihan hyvä olla ajoissa liikkeellä. Sai syödä aamupalan rauhassa lentokentällä ja katsastaa kauppojen tarjontaa. Onnistuin vieläpä löytämään erityisen mukavan nojatuolin ja luin pitkät pätkät Monty Pythonin maailmaa.
Matkakirjani sain Reetalta lainaan, ja jo toisen matkapäivän aamuna se alkaa uhkaavasti lähetä loppuaan. Onneksi tänään on Pariisi-päivä eikä ohjelmassa ole mitään muuta pakollista kuin latinalaiskorttelien kirjakaupat. Pariisinkielinen kirja on aina sen verran hidaslukuisempi, että saatan pärjätä yhdellä ostoksella loppureissun. (Mutta ehkä pitää pelata varman päälle ja haalia vähän enemmän...)
Muutama tunti koneessa ja Charles de Gaulle. Sekoiltuani aikani onnistuin saamaan automaatista sellaisenkin lipun, jolla pääsee junaan. Jäin Les Hallesin asemalla pois ihanaan auringonpaisteeseen. Oli turhan paljon vaatetta päällä, sillä Ruotsissa aamu oli ollut vilpoinen.
Etsiskelin pientä kahvilaa, jossa voisi hörpätä jotain viilentävää. Niin kuin Pariisissa tarvitsisi niitä erikseen etsiä... Tarkemmin sanottuna siis katselin yhtä toisensa jälkeen ja mietin, mikä olisi se houkuttelevin. Yllättävää kyllä houkuttavimmaksi osoittautui Tea by Thé, vaikka kylmää juomaa halusinkin. Arvelin erikoisliikkeessä kuitenkin olevan jääteetäkin ja kurkusta alas päätyi aivan uusi tuttavuus: Bubble thé. Kysyin myyjältä, mitä siinä on, mutta kunhan pääsen toimivamman nettiyhteyden ääreen, joudun vielä googlaamaan oikean vastauksen.
Yritän sitkeästi puhua ranskaa. Ongelma on, että vaikka ymmärrän enemmän kuin puhun, tämä pätee vain kirjoitettuun kieleen. Kun kyse on puheesta, puhun paljon paremmin kuin ymmärrän - ja joskus äidyn ihmettelemään, mitähän tulin sanoneeksi.
Sen verran sain Googlea ladattua, että Helsingistäkin näyttäisi saavan kuplateetä. Suosittelen! Makukin oli ihan jees ja juontikokemus niin hauska, että siitä jo kannatti maksaa.
 |
| Oikoreitillä Louvren poikki |
Keventynein askelin metroon ja St. Micheliin, koska tätä olin odottanut. Vasemman rannan kirjakaupat olivat pääsyy, miksi halusin reissulle Pariisin kautta, muutoinhan en ajatellut tällä kertaa sen enempää aikaa täällä viettää. Vaikka kyllähän Pariisissa helposti viihtyisi vaikka pari-kolme tai kymmenenkin vuotta.
Mikä pettymys! Molemmat suosikkiantikvariaattini ovat kadonneet. En alkuun voinut uskoa sitä, vaan kiersin kaikki lähikadutkin, kun ajattelin, että ehkä muistan väärin, millä kadulla niiden piti olla. Mutta ei voi mitään - ne eivät ole siellä.
Kuten ei myöskään Gibert Joseph, ainoastaan Gibert Jeune, joka on laajentunut kattamaan aikaisemman kirjakaupan paikan. Gibert Jeune keskittyy oppikirjoihin (yliopiston kirjakauppa?), joten jätin sen tällä kertaa väliin.
Haussa oli muutama pokkari, jotka varmimmin löytyisivät antikvariaateista. Hetken harhailin vasenta rantaa hämmentyneenä. Shakespeare kavereineen oli sentään paikoillaan. Kurkistelin heidän second hand -hyllyjään, mutta valikoimasta ei löytynyt etsimiäni, joten lähdin penkomaan rannan myyntikojuja.
Mietin, mahtaako niissä olla nykyisin enemmän kirjoja kuin ennen - jos antikvariaatit ovat korvautuneet kojuilla? Kirjoja on kyllä ollut kojuissa ennenkin, mutta en ole välittänyt kovin paljon tutkia niitä, koska selailu on hankalaa. Siis sekä kirjojen läpikäynti, koska taso on turhan korkealla eikä sitä voi kiertää kuten antikvariaateissa, että yksittäisten kirjojen selailu, koska valtaosa niistä on muovitettu.
No, jos en ole aikaisemmin välittänyt kovin tarkoin valikoimaan tutustua, niin nyt seuloin koko vasemman rannan tiheän kamman läpi. Eikä siihen silti tarttunut mitään.
 |
| Megastoressa odottivat vain suljetut ovet :( |
En tiedä, kuinka kauan kolusin vasemman rannan kojuja, mutta etsimiäni en löytänyt. Hieman turhautuneena vaihdoin oikealle rannalle ja otin suunnaksi Champs-Élyséen. Jos ei muuta, niin tulisihan tässä mukava parin kilometrin kävely ruokahalua nostattamaan!
Matkalla silmiin osui kirjakauppa, jota en ole ennen huomannutkaan. Mieliala kohosi jo pilviin, mutta kyse olikin englantilaisesta kirjakaupasta, jossa myytiin vain englanninkielisiä kirjoja. Wrong language, no sale.
Hetken mietin poikkeamista Louvreen, kun ihastelin sitä taas ulkoa päin. Siellä kuitenkin hurahtaa niin helposti tuntikausia, että jätin väliin. Kyllä kävelyä tälle päivälle kertyi ihan ilmankin, vaikka ei siinä mitään, maisemista ei voi valittaa.
Suurella tyytyväisyydellä suuntasin tekemään ostokset Virgin Megastoreen... Ja tyrmistyksekseni törmäsin suljettuihin oviin. Kauppa on poissa eikä mitään tietoa, mihin se on muuttanut - vai onko edes muuttanut vai jopa lopettanut.
Leppoisasta Pariisin lekottelupäivästäni oli sukeutunut loputon marssi läpi kaupungin vain muutamien sivujen tähden. Missä pariisilaiset käyvät kirjaostoksilla? Eivätkö ranskalaiset muka osaa lukea? Rättikauppoja oli kyllä toinen toisensa perään kuin sieniä sateella, mutta kirjakaupat leikkivät tryffeleitä.
Ehkä isoimmista tavarataloista löytyisi kirjaosastot? Printemps tai Galerie LaFayette eivät tosin tähän mennessä ole osanneet tehdä vaikutusta, vaikka olen kummankin ovella käynyt. Toisessa pyörsin pois, koska heillä oli valtavat mainokset Manolo Blahnik -alesta, joten arvattavasti kauppa oli tuolloin täyteen ammuttu. Toisen kohdalla en enää muista, miksi en selvinnyt ovea pidemmälle. Ehkä sielläkin oli jo joku.
Tavaratalot eivät houkutelleet, mutta kai sitä voisi ottaa itseään niskasta kiinni ja marssia ovesta sisälle asti? Vaikka hyvin epäilevästi tavaratalojen valikoimaan suhtauduinkin... Tietysti aina olisi voinut palata latinalaiskortteleihin ja tehdä ostokset Shakespeare & co:ssa, mutta palaaminen jo käydylle rastille ei olisi ollut aarteenmetsästyshengen mukaista.
Totesin kellon olevan jo viisi ja lounaan edelleen syömättä. Ehkä oli paras muuttaa päiväjärjestystä niin, että ensin ruoka ja sitten kirjaostokset. Hyvä ruoka, parempi mieli - ja tuottelias alitajunta: Olin yhtäkkiä täysin vakuuttunut siitä, että olen kerran kävellyt kirjakaupan ohi Montmartrella.
Montmartre oli heti kutsuvampi ajatus kuin tavaratalot. Jos en löytäisi sieltä kirjakauppaa, niin aina voisi kiivetä Sacre Coeurin edustalle maisemia katsomaan. Eli ei ainakaan tulisi hukkareissu, kuten helposti käy tavaratalossa, jossa ei ole tarjolla mitään kiinnostavaa. Ja jos oikein ankarasti säännöstelen, niin ehkä saan Monty Pythonin viimeiset sivut riittämään pariksikin päiväksi. Kyllä tässä maassa sentään pitää kirjakauppa olla, jos ei tässä kaupungissa olisikaan.
Hyppäsin siis metroon aikomuksenani vaihtaa linjalle, josta pääsisin Anversin asemalle. Kun siinä katselin asemien nimiä tajusin yhtäkkiä, että linjalla oli pysäkki Abbessesissa. Nimi herätti muistikuvan, että kun ensimmäisen kerran kesällä 2008 tulin Montmartreen jäin pois sillä pysäkillä. Havaitsin Anversin aseman olevan kätevämpi ja olen siitä lähtien aina käyttänyt sitä.
 |
| Montmartrelta löytyi kirjakauppa! |
Ajatus tuntui johdonmukaiselta, joten ei muuta kuin kokeilemaan! En vaihtanutkaan junaa, vaan jäin pois Abbessesin pysäkillä, ylitin ensimmäisen kadun ja - voilà! Siinähän se oli.
Abbessesin kirjakauppaan astuessa suoraan edessä odottaa hylly littérature portugaise! Sehän veti heti puoleensa tarkistamaan, olisiko mitään suosikkibrassikirjailijaltani ja olihan siellä jopa valinnanvaraa. Mukaan lähti Jorge Amadon (muistaakseni) esikoisteos Le Pays du Carnaval (O País do Carnaval). Tutkin muutkin hyllyt löytöjen toivossa, mutta vain hyvin pintapuolisesti, sillä ilmastoimattomassa kaupassa oli saunatunnelmat. Tyydyin tällä kertaa yhteen löytöön, sekin oli jo enemmän kuin mitä olin uskaltanut hetki sitten toivoa.
Kävelin takaisin hotellille ja tutkin hieman sen ympäristöä. Olin majoittuneena hääpukuihin erikoistuneiden liikkeiden alueella! Niitä oli joka kulman takana ja aina pari-kolme vierekkäin.
 |
| Jääkaappia ei huoneessa ollut, mutta tosi kylmä -hanan vesi ajoi saman asian |
Hotellihuone sijaitsi ilmeisesti lähellä sairaalaa (tai paloasemaa?), koska hälytysajoneuvojen ääniä kuului vähän väliä. Huone oli pieni, mutta oikein mukava. Käsienpesualtaan hanat vain olivat niin kaukana toisistaan, että arvelin jo tarkoituksena olevan pestä vasen käsi kuumalla vedellä ja oikea kylmällä. Hanoista ei kuitenkaan tullutkaan kylmää ja kuumaa vettä, vaan kylmää ja tosi kylmää. Jos malttoi laskea kylmää vettä, se muuttui haaleaksi. Hyvällä tahdolla voisi jopa sanoa, että lämpimäksi, etenkin jos vertaa tosi kylmään veteen.
Juoma kylmenemään ja sitten nauttimaan Monty Pythonin seurasta loppuillaksi.
3.7. Partir pour Bretagne
 |
| Sininen hetki |
Erityisesti alkoi houkuttaa ajatus siitä, että epävakaa sää ajaisi suurimman osan turisteista pois. Kauniilla ilmalla on ihan mahdotonta yrittää kuvata puistossa mitään, kun se on täynnä väkeä.
Versailles´n kaupunki ei herännyt aivan niin aikaisin kuin minä, sillä aamupalan saaminen ei ollutkaan ihan helppo nakki. Löysin auki olevia baareja kyllä, mutta ne tarjoilivat vasta kahvia, ruokalistalta ei saanut mitään. Täytyi palata Mäkkärille asti, sen olin ohittanut heti asemalta tullessani. Sieltäkään ei voinut tilata muuta kuin aamupalaa, niin ei ollut valinnanvaikeutta.
Puisto aukeaa seitsemältä ja puutarha kahdeksalta, joten siinä mielessä en ollut lainkaan liian aikaisin liikkeellä. Aamupalan lopulta syötyäni tein vielä alkajaisaamukävelyn Chantiersin asemalle, koska olin katsonut, että sieltä pääsi junalla suoraan Montparnasselle.
 |
| En jäänyt jonottamaan laukkusäilytykseen |
Koko omaisuus siis selkään ja kotilona kohti sitä vähän isompaa maaseutupaikkaa. Kai nyt siellä sentään on säilytyslokerot? Ja onkin - niille, jotka vierailevat linnassa. Puistoon ja puutarhaan on vapaa pääsy, mutta jos olisin halunnut jättää tavarat säilytykseen olisin joutunut jonottamaan.
Hiukan harmitti, koska arvelin, etten niine kantamuksineni jaksa kulkea puistoa päästä päähän, tuskin puoliväliinkään. Harkitsin golf-kärryn vuokraamista (sillä olisi muutenkin niin hauska huristella pitkin puistokäytäviä), mutta yhdelle hengelle se tulee turhan tyyriiksi. Jos vaikka liftaisi kärryyn, jossa on tilaa?
Päätin kuljeskella jalan sen aikaa kuin jaksan. Kovin kauas en tosin viitsinyt pääporteilta lähteä.
 |
| Versailles'n kaupungintalo Ovissa vapaus - veljeys - tasa-arvo |
Puolen päivän lähestyessä alkoivat tummat pilvet vähitellen kerääntyä tiiviimmiksi ja pieniä tihkukuuroja ilmaantui kastelemaan penkit sopivasti, ettei enää tehnyt mieli pitää lepotaukoja. Suuntasin jo porteille, mutta sitten päätin kuitenkin vielä tehdä kierroksen minijunalla. Se vie ihmisiä palatsin, Grand Trianonin, Petit Trianonin ja kanaalin välillä.
Pienet fiilistelypysähdykset Trianoneilla riittivät minulle tällä kertaa jo siitäkin syystä, että ilmankosteus lisääntyi kaiken aikaa. Kun lähdin Petit Trianonilta, taivas aukeni kunnolla.
 |
| Sade oli kastelevaa lajia, mutta ei säikyttänyt Versailles'n kävijöitä |
Kun jäin pikkujunasta pois, sade lakkasi hetkeksi - hyvin huomaavaista. Mietin, kannattaisiko silti ottaa taksi asemalle, ettei jää seuraavan kuuron alle. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Pyrin kovasti taksiin, mutta kuskit ilmoittivat, että he ajavat vain Pariisiin, eivät lähiasemalle. "Sinne on lyhyt matka, kävele!" sanoi yksikin kuski. Taksin ajaminen ei selvästikään ole täällä palveluammatti.
Matkaa ei tosiaan ollut kuin ehkä reilu kilometri, joten jalkaa toisen eteen siis ja loppuviimeksi olin erittäin tyytyväinen valintaan. Matkalla juna-asemalle törmäsin antikvariaattiin! Enpä olisi sinne päässyt taksin kyydistä poikkeamaan. Ihan vain katselemaan, tietysti... No okei, ehkä muutaman ostoksen voi tehdä... Tai neljä...
Seuraava kirjakauppa löytyikin sitten Pariisin päästä, Montparnassen asemalta! Luultavasti juna-asemilta muutenkin löytyy pokkareita myyviä kauppoja, koska junissa ihmiset lukevat.
La Rochelleen oli juuri lähdössä juna, kun menin ostamaan lippua, ja hetken sekin houkutti tosi paljon. Oli kuitenkin sovittu, että keskiviikkona suuntaan Bretagneen ja siellä kuulemma jo minua odoteltiin, joten ostin lipun Lamballeen ja ilmoitin Susannalle, milloin saa hakea asemalta.
Junan lähtöä odotellessa kiertelin Montparnassella. Mietin, että pitäisi kaivaa kamera esiin Tour Montparnassea varten, mutta päädyin siihen, että se on niin ruma torni, etten halua kuvata sitä.
 |
| Lippu kompostoidaan ennen käyttöä |
Lamballea pikkuisempi kylä oli lähikylämme Le Gouray ja majapaikkamme vain muutaman talon keskittymä, La Ville lieu de Fer. Ihana paikka! Majoitukseen mahtuu kaksitoista, joten minullekin oli hyvin tilaa. Olisin varmaan mahtunut siltikin, vaikka Kosola-Sulkanen -akseli olisi ollut kokonaisuudessaan paikalla ja nyt kun kummastakin perheestä oli yksi jäänyt kotimaahan, ei ollut mitään vaikeuksia.
U:n muotoisen talon yhdessä siivessä oli erillinen yksiö, johon majoittuminen hieman houkutti, mutta talon pääosassakin oli vielä yksi makuuhuone valtaamatta. Arvelin, että käytännön asiat hoituvat helpommin, kun on yhdessä muiden kanssa, eikä tarvitse yölläkään lähteä ulos säkkipimeään hiippailemaan omaan kämppäänsä.
Sitä paitsi minulle päätaloon jäänyt makuuhuone oli tosi sievä :)
Aamulla oli kuulemma täälläkin satanut, mutta illasta paistoi aurinko, joten heitimme uikkarit päälle ja lähdimme altaalle. Sain uitua muutaman kierroksen kilpikonnan, delfiinin ja parin muun kaverin ahkerasta häirinnästä huolimatta.
Grillissä valmistuneet hampurilaiset olivat parasta ruokaa Ranskan maalla tähän mennessä reissun aikana. Iltaa istuttiin ristiseiskan ja sitten vielä papupelin kanssa.
4.7. L'eau naturel, pas au naturel
 |
| Saint-Malon muurit ja hygienisten koirien puistikko |
Menomatkalla tehtiin vähän ylimääräistä maaseutukierrosta. Navigaattori olisi halunnut ajattaa meidät tietyömaan läpi, ja kun sitä lähdettiin kiertämään, seuraavaksi neuvonnassa oli jo olematonta tietäkin. Tai oli siitä niityn poikki joku ajellut, mutta me emme ajaneet.
Onneksi sentään roskis löytyi ilman navigaattoriakin...
Saint-Malon kaupungissa suuntasimme heti vanhalle alueelle, muureilla ympäröityyn kaupunginosaan. Tutkimme hieman muurituksia ja kävelimme rannalla nauttimassa pehmeästä hiekasta varpaiden välissä. Lapset etsivät simpukoita ja onnistuivat kastelemaan housunlahkeet merivedessä.
 |
| au bord de la mer... Konsta kävi toteamassa meriveden suolaiseksi |
Laurin kanssa kurkistimme vielä 1600-luvulla rakennettuun linnoitukseen, Fort Nationaliin. Koko Bretagnen rannikko tuntuu olevan niin tiuhaan linnoitettu, että hieman ihmettelimme, mistä niihin kaikkiin on riittänyt miehitys. Ehkä tämä oli ollut miehitetty sisiliskoilla, kun niitä riitti edelleen...
Itse päärakennuksen ovet olivat kiinni, joten ihmettelimme sitä vain ulkoa päin. Sisäpihan nurkassa oli kuitenkin tönö, jonka ovi oli kutsuvasti auki. Siellä lähtivät portaat alas ja koska kieltoja ei näkynyt, mehän menimme katsomaan, mihin ne vievät. Kenties reitti ei kuitenkaan ollut yleisölle tarkoitettu, sillä valoja siellä ei ollut, vaan jouduimme välillä etenemään käsikopelolla, kun portaikko kaartui ja luonnonvalo loppui.
Portaiden päästä löytyi vihdoin ovi: rautaristikkoinen, joka avautui suoraan ulkoseinään ja takana reipas pudotus nousuveden aikana mereen, laskuveden aikana kivikkoon. Mietimme, mahtoiko se olla vessa, mutta siinä tapauksessa olisi luullut oven sijaan paikalla olevan jonkin sortin riuku. Potta taas on kätevä tyhjentää muurin ylitse, ei siihenkään ovea tarvita. Ehkä tätä ovea on näytetty vieraille, jotka ovat viipyneet liian pitkään?
Lähtiessä ihmettelimme vielä ovenpielessä olevaa ohjetta: "N'oubliez pas le guide!" Minun ranskallani se kääntyy "Älä unohda opasta", mutta jos meillä oli opas ollut, olimme autuaasti jo unohtaneet hänet jonnekin.
 |
| Daltonin veljesten ampuma-aukot |
Saint-Malon muurien sisällä olisi varmasti riittänyt näkemistä vielä vaikka kuinka, mutta päätimme syödä ja sen jälkeen suunnata jo akvaarioon, jotta ehdimme hyvissä ajoin vielä kotimatkallekin.
Vaikka olikin torstai, meillä oli pitsaperjantai. Jouduin miettimään, miten tilattiinkaan hapotonta vettä ja sen sai ainakin pyytämällä l'eau naturel. Täytyy vain olla tarkkana lausumisen suhteen, ettei tule tilanneeksi au naturel - alasti.
Ruokailun jälkeen etsimään jätskikiskaa... Vanhan osan portilla pysähdyimme ihmettelemään merirosvoesiintyjää. Konsta kävi pudottamassa miehelle rahan, jolloin patsas heräsi eloon ja kiitti kädestä pitäen - eikä meinannut päästää irti.
Merirosvot liittyvät kiinteästi kaupungin historiaan, sen verran olin ehtinyt esitteitä lueskella. Tai eivät oikeastaan merirosvot, vaan kaapparit (vai miten privateer vs. pirate pitääkään suomentaa).
Akvaario löytyi helposti, koska olimme huomanneet sen jo tulomatkalla.
Merenelävien ihmettelystä jäivät mieleen etenkin merihevosvauvat, joita en meinannut ensin edes nähdä, kun katsoin vain, että vedessä ajelehtii jotain pikku roskia. Aika lailla siellä oli myös sellaisia mötkyläkaloja, joille ei paistinpannu olisi riittänyt. Isompaa mureenaa en muista nähneeni ja aika huiseja rapujakin altaissa uiskenteli.
Yksi huoneista oli rakennettu uponneeksi laivanhylyksi, jonka ikkunoista saattoi katsella kaloja. Se oli hauska idea.
 |
| Vedenalainen facepalm |
Lähtiessä päivä oli ollut pilvinen, mutta Saint-Malossa aurinkoa oli riittänyt. Jouduttiin paluumatkalla poikkeamaan apteekkiin ostamaan voidetta palamiin. Poikkesimme myös kaupassa Collinéessa, joka on toinen lähikylä. Kylä vaikutti tosi viehättävältä ja sitä olisi ollut hauska tutkia myös jalan, mutta en olisi osannut kävellen sieltä pois. Ja matkakin oli lopulta niin mäkinen, että parin ylämäen jälkeen olisi voinut usko loppua perille pääsyn suhteen.
Susanna oli laittanut pari koneellista pyykkiä aamupäivällä pyörimään, ja olipa mukava saada konepestyjä mukaan. Ehkä selviän yhdellä käsinpyykkäyksellä loppureissun. Koneeseen heitettiin vielä merivettä saaneet vaatteet (Lauri ja Konsta olivat ehtineet uima-altaalle tässä välissä ja palattuaan etsivät hyvin piilotettuja housujaan).
 |
| Akvaarion eläviä |
Iltaohjelmaan kuuluikin sitten taas peliturnajaiset.
5.7. En train de traîner (et voyager par le train)
 |
| Mun huoneen ikkuna yläoikealla |
Aamu vaikutti vilpoiselta, ja Hanna arveli, että allas voisi tuntua miellyttävän lämpimältä. Harmi kyllä isäntä ei ollut vielä käynyt avaamassa allasta, vaikka oli puutarhanhoitopuuhissa ollutkin. Tehtiin siis aamupalaa ja sen jälkeen pelailtiin Scrabblea.
Ehdin altaallekin lueskelemaan sillä välin, kun osa porukkaa lähti kauppaan. Kauppalista piti miettiä tarkoin, koska huomenna talo pitää jo luovuttaa aamukymmeneltä.
Mietin omaa lähtemistäni: suuntaanko asemalle tänään vai huomenna. Tarvitsen kyydin Lamballeen ja todettiin, että huomenna autot ovat ihan täynnä, kun kaikki tavaratkin pitää mahtua ihmisten lisäksi. Helpompaa siis kaikkien kannalta, että lähden jo tänään, kun suuntanikin on aivan eri.
 |
| Lamballessa oli hienoja taloja |
Aurinko vuoroin paistoi ja vuoroin sukelsi pilviverhon taakse. Vilpoinen tuuli piti huolen siitä, että uimapuku päällä palelsi, vaikka otin pyyhettä peitoksi. Lopulta luovutin lueskelun, uin muutaman kierroksen altaassa ja kävin pukemassa vaatetta päälle. Mitään varmempaa tapaa ei ole sille, että saa pilvet lopullisesti väistymään ja lämpötilan nousemaan pari astetta.
Oli Laurin vuoro piestä mut Scrabblessa, kun Elina oli vienyt aamuisen erän. Edelleen pidän sitkeästi kiinni väitteestä, että se on mun peli, vaikka en muista voittaneeni sitä juuri koskaan. Yleensä onnistun saamaan ihan hyviä pisteitä, mutta se ei auta, kun kohdalle ei osu huippupisteitä.
Elinan kanssa tutustuimme tarkemmin talon pelihuoneen antimiin. Enimmäkseen siellä oli palapelejä, mutta myös muutama lautapeli englanninkielisin ohjein. Kokeiltiin hieman pingistä, mutta sen suhteen on kyllä taidot ruosteessa, jos niitä on koskaan ollutkaan. Parhaimmillaan onnistuttiin saamaan yhdeksän osumaa, ennen kuin pallo karkasi. Ja ilmapingistäkin tuli pelattua viiden osuman verran.
Käytiin vielä pelaamassa erä krokettia, johon Pasi lähti mukaan. Pihan nurmikko oli tosi upottavaa ja sammaleista, joten krokettipallot upposivat aina puoliksi nurmeen, mikä antoi peliin haastetta lisää.
Ennen ruokailua ehdin vielä uudestaan altaalle lueskelemaan. En enää viitsinyt laittaa uikkaria päälle, ettei se ole ihan märkä sitten laukussa. Tosin se oli vielä aamupäiväiseltä sen verran kostea, että heitettiin se kuivausrumpuun parille kierrokselle. Myöhemmin tuli mieleen, että yhtä hyvin olisin voinut jättää uikkarin Sulkasten mukaan pakattavaksi, koska en sitä loppureissussa luultavasti tarvitse.
Edellisiltana oli aloitetu ristiseiska, jota pelattiin vielä pari kierrosta eteenpäin ja nautittiin jälkkärijäätelöstä. Kävi ihan huippusäkä: Voitin pari kertaa peräkkäin ja muutoinkin käteen jäi aika pieniä miinuksia. Johtoasemasta onkin sitten hyvä lähteä...
En ollut katsonut juna-aikatauluja, mutta juna, jolla olin tullut, olisi jatkanut Brestiin asti. Se oli ollut Lamballessa hieman seiskan jälkeen, joten Hanna ja Susanna heittivät mut asemalle kuuden aikoihin. Pelivaraa olikin loistavasti, sillä ennen seiskan junaa oli kaksi lähtöä Brestiin! Tosin ensimmäinen niistä oli paikallisjuna, josta olisi sitten pitänyt vaihtaa jälkimmäiseen, joten otin lipun suoraan siihen ja minulle jäi puolisen tuntia aikaa ihmetellä Lamballen aseman ympäristöä. (Elinan mielestä Lamballen asema muistutti Kokkolan asemaa, ja olen jossain määrin samaa mieltä.)
 |
| Tällaisessa omakotitalossa voisin asua ihan ilokseni |
Olin Brestissä hieman kahdeksan jälkeen. Aurinko paistoi kirkkaan kuumasti ja tuuli löyhytti meren hajua kaupungin kaduille. Kauan en viitsinyt reppua raahata mukana, vaan kirjauduin hotelliin. Vastaanottovirkailija kysyi, olinko tullut kaupunkiin festareille. Edellisessä majapaikassa olin selaillut opaskirjoja ja huomannut, että Bretagnessa on joka kesä säkkipillifestivaalit, joten hieman pelästyneenä kysäisin, mikä tapahtuma kaupungissa on. Ei kuitenkaan ollut kyse siitä, vaan konemusiikin festareista, jos oikein ymmärsin.
Jätin tavarat huoneeseen - viidennessä kerroksessa, ei hissiä - ja lähdin etsimään mukavaa iltapalapaikkaa. Jonkin korttelin käveltyäni huomasin, etten ollut painanut mieleeni hotellin nimeä, en katsonut millä kadulla se sijaitsee ja olin lähtenyt liikkeelle ilman karttaa, vaikka sellaisen olin respasta huoneeseen napannut. En viitsinyt enää palata, vaan arvelin, että jos eksyn, niin kysyn vain ihmisiltä tietä asemalle. Löydän hotellille uudestaan kulkemalla saman reitin asemalta.
Ja saman tien pari turistia pysähtyy kysymään minulta tietä! Olen joskus ihmetellyt, mikä siinä on, että menen mihin tahansa päin Eurooppaa (tai Rioon), minua luullaan paikalliseksi. Sen täytyy johtua siitä, että olen liikkeellä yksin ja kävelen hyvin määrätietoisen näköisesti eteenpäin, vaikkei olisi hajuakaan, mihin olen menossa. Jouduin pahoitellen kertomaan, etten osannut heitä auttaa, kun olin ollut kaupungissa tuskin puolta tuntiakaan.
 |
| bretonia? |
Kieli vaikutti kirjoitusasunsa puolesta olevan lähempänä saksaa tai skandinaavisia kieliä kuin romaanisia. Esimerkiksi linna oli "kastell". Osui silmiin sellainenkin kyltti, jossa luki ranskaksi "point" ja perässä bretoniksi(?) "kerros". Täytyy jossain vaiheessa selvitellä sen sukulaisuussuhteita. Kehittelin teoriaa, että kielivaikutteet olisivat viikingeiltä peräisin.
Iltapalaksi löytyi täytettyjä lettuja. Tilasin colan ja tarjoilija kysyi, haluanko Brest-Colaa, joka on paikallista. Sehän sopi ja maistui myös. Tuli mieleen Suomessakin myyty Cherry Coke.
 |
| Mitäs kieltä tämä sitten on? |
Joskus sentään jätetään ihmisen oma ääni alle ja vain tulkataan, mikä tuntuu reilummalta vaihtoehdolta niin kohteelle kuin kuulijallekin.
6.7. Du Pôle Sud aux tropiques
Herättyäni lähdin heti tutkimaan kaupunkia aamupalan toivossa. Ranskalaiset hotelliaamiaiset ovat olleet niin mitä sattuu, etten enää luota niihin yhtään, vaan ennemmin poikkean johonkin kahvilaan, josta saa muutakin kuin minimaalisen kupin hiuksia nostattavan vahvaa kahvia ja leivoksen aamun alkajaisiksi.Kävelin meren rantaan ja siellä olikin pitkä rivi ravintoloita - jotka avaisivat ovensa vasta kymmeneltä. Siihen oli vielä reilu tunti, joten en jäänyt odottelemaan. Kävin ihastelemassa Brestin linnaketta, jossa olisi ollut merenkulkumuseo, mutta sekään ei ollut vielä auki. Onneksi löytyi pieni kahvila, johon pääsin aamiaiselle.
 |
| M. C. Escher kävi täällä? |
Kun kuljin rautatieaseman ohitse, näin poliisin herättelemässä aseman seinustalla makuupusseissa nukkuvia miehiä. Kyseinen kaksikko oli tullut kaupunkiin samalla junalla kuin minäkin ja olin jo junassa kiinnittänyt huomiota nuhruiseen olemukseen ja siihen, että miehet matkustivat kolmen koiran kanssa. Nuorukaiset käyttäytyivät sekavasti, näyttivät olevan pihalla kuin lumiukot ja nauttineen jotain muuta kuin kansalaisluottamusta ja viinaa, joten sääliksi kävi koiria jo silloin.
Ja he tosiaan olivat viettäneet yönsä pihalla, asfaltilla nukkuen! Koirilla ei ollut minkäänlaista alustaa ja niille oli kaadettu maahan vähän nappuloita (jotka olivat hyvää vauhtia leviämässä pitkin katua). Sääli koiraparkoja, joilla varmaan oli enemmän aivosoluja käytössä kuin isännillään.
Olin katsellut hotellilla kaupungin karttaa sen verran, että sieltä oli löytynyt muutama mielenkiintoinen kohde. Ensimmäisenä ajattelin suunnistaa kasvitieteelliseen puutarhaan - tai siis konservatorioon. Mahtoiko sitten ero olla siinä, että conservatoire on luonnontilainen? Näin veikkailin.
 |
| Conservatoire botanique |
Conservatoire botanique oli viehättävä, joskin pienempi alue, kuin olin kuvitellut. Oli kuitenkin tosi rentouttavaa kävellä hiekkakäytävillä, kuunnella veden solinaa ja lintujen laulua. Kuljeskelin ristiin rastiin ja välillä istuin penkillä nauttimassa olostani.
Kuinka ollakaan päädyin neuvomaan saksalaisturisteja, jotka etsivät jotain tiettyä puuta. Olenko vain niin helposti lähestyttävä vai onko mulla tietämättäni otsaan tatuoituna infopisteen merkki? En puun paikkaa tiennyt, mutta osasin näyttää kartasta, missä kohtaa olemme, ja se riitti heille.
Seuraavaksi jatkoin kävelyretkeä kohti merenrantaa. Se ei ollut kaukana, kuten saattoi päätellä tuulen tuoksahduksesta. Osuin valkoisen myllyn uimarannalle ja kävelin sen poikki näkemättä kuitenkaan valkoista myllyä. Minua vetivät puoleensa kyltit, joissa luki "Oceanopolis". Päätin mennä katsomaan, mitä merikaupunki pitäisi sisällään.
Uimarantaa seurasi venesatama. Jäin hetkeksi ihastelemaan jos jonkinlaisia paatteja, joista osa oli lähdössä merelle. Eikä ihmekään, päivä paistoi todella kuumana ja taivas oli pilvetön. Loman tähän mennessä lämpöisin päivä vaati virvoketta ja poikkesin taas kahvilaan. Yritin tukea paikallista tuotetta ja tilasin Brest-Colaa - mutta sitä ei myyty tässä ravintolassa. Kuten ei missään muussakaan, mistä sitä päivän mittaan kysyin! Lähikaupasta sitä sentään sai.
 |
| Camping Brestin tapaan |
Oceanopolis osoittautui vesieläinpuistoksi. Se olisi voinut tehdä suuremmankin vaikutuksen, jos en olisi keväällä käynyt Teneriffan Loro Parquessa. Siellä eläimiä oli kaiken kaikkiaan enemmän, luultavasti vesieläimiäkin, ja lisäksi olivat showt, joten nähtävää riitti aivan eri tavalla.
Harkitsin jo koko nähtävyyden väliin jättämistä, kun pari päivää sitten olin Saint-Malon akvaariossa, joten kaloja on nyt katseltu kyllä joksikin aikaa. Oceanopoliksessa kuitenkin oli myös pingviinejä, merileijonia ja saukkoja, joten lopulta vaaka kallistui vierailuun. Alueeseen kuului kolme taloa, joissa saattoi tutustua etelänavan, Atlantin ja trooppisen alueen vesieläimiin. Eläinten lisäksi tarjolla oli paljon tietoa, muun muassa lyhytfilmejä, haastatteluita ja merien tutkimukseen liittyvää tietoa ja esineistöä.
Ihan monipuolinen paikka siis, mutta itse eläinten kohdalla jäi mietityttämään se, että monet tuntuivat olevan kovin pienissä altaissa. Ja yksi pingviiniparka oli väliaikaisessa eristyksessä. Sitä tuli niin sääli, kun se kulki edestakaisin, lasiseinän laidasta toiseen ja turhaan etsi tietä muiden luokse.
Lähtiessäni Oceanopoliksesta huomasin parkkipaikalla taas lisää väkeä telttamajoituksessa. Luulisi, että olisi joku miellyttävämpikin alusta löytynyt, mutta onhan parkkis ainakin tasainen.
Matkasin bussilla keskustaan ja otin välikuoleman hotellihuoneessa. Harkitsin jo sitäkin, että jään sinne loppuillaksi. Toisaalta olin jo päättänyt käyttää huomisen siihen, että matkustan Calais'hin, eli seuraava päivä menisi junassa istuen. Nyt kannatti ottaa kaikki irti siitä, että pääsee ihmettelemään ympäristöään muutenkin kuin ikkunan takaa.
 |
| Taistelevat ravut |
Kävin katsomassa lähempää Tanguyn tornia, jota olin aamulla ihastellut vastakkaiselta rannalta, ja kuljin rantaa pitkin puutarhaan, joka oli merkitty karttaan nimellä "Jardin des Explorateurs". Siellä oli ilmeisesti kasveja, joita merenkulkijat olivat tuoneet mukanaan eri puolilta maailmaa.
 |
| Tour de Tanguy |
Myös polttariporukoita oli liikkeellä kummallisen runsaasti, mutta ehkä osa niistäkin oli festarikansaa. Minulle ei missään vaiheessa täysin selvinnyt, minkälaiset festivaalit kyseessä on ja missä päin kaupunkia ihan tarkalleen on häppeninkiä. Mutta ei sitten ollut niin väliksikään.
7.7. Mr. Bean! - Oui!
 |
| Tour de Tanguy vastarannalta |
Kun vihdoin alkoi olla jonkin verran nälkä, päätin lähteä etsimään murua rinnan alle. Ensin kirjauduin ulos hotellihuoneesta, joka näköjään oli ollut nimellä Madame Humonem. (Vapise Eminem, nyt kun mulla on räppärinimi, niin ties vaikka lähtisin vielä alalle.) Kirjoitusasu menee top kolmoseen - Normandian-kierroksellahan olin Madame Mubone ja samassa reissussa ollut amerikkalaisrouva kysyi, olenko naimisissa japanilaisen miehen kanssa, mutta kerroin hänelle Mubonen olevan perinteinen suomalaisnimi. Britit ovat onnistuneet vetämään pohjat, vain siellä kirjain kirjaimelta tavauksesta huolimatta on onnistuttu nimeämään minut uudelleen nimellä Mrs. Nunhoenn.
Kello kävi jo yhtätoista, joten suuntasin rantakadulle, jossa olin eilen aamulla katsellut ravintoloita liian aikaisin. Nyt ne olivat auki - mutta tilata sai vain juomista. Ruokaa tarjoiltaisiin vasta kahdentoista jälkeen! Kyllä tässä kaupungissa on sitten vaikea saada syödäkseen. Kokeilin samaa kahvilaa kuin edellisenä päivänä, mutta se oli kiinni sunnuntaisin. Kuten aika moni muukin kauppa.
 |
| leuhkat eväät |
Junalle mennessä onnittelin itseäni siitä, että matkustan yksin. Olisi kurjaa, jos seurassa olisi joku, joka nälkäisenä muuttuu kärttyisäksi (ketään nimeltä mainitsematta). Viisi tuntia hereillä, siitä pari tuntia kiertelemässä katuja pitkin poikin raskas reppu selässä eikä vielä tähän mennessä muuta syötävää kuin kourallinen hunajamuroja ja hörppy Brest-Colaa. Niitä oli lisää laukussa ja minähän kyllä pärjään niillä iltaan asti, jos ei vaihtoehtoja ole...
Aseman kaksi ravintolaa olivat sunnuntaisin kiinni, mutta pieni putiikki myi onneksi appelsiinimehua ja täytettyjä sämpylöitä :)
Kuten olin arvellutkin, minun täytyi ensin hankkiutua Brestistä takaisin Pariisiin ja lähteä sieltä kohti maan pohjoisosia. Myös Rennesistä olisi mennyt junia Amiensiin, mutta kilometrimäärältään lyhyempi reitti olisi vienyt ajallisesti enemmän, joten samapa tuo.
Junanvaihto siis Pariisissa, mutta saapuminen Montparnassen asemalle ja siitä 50 minuuttia aikaa hankkiutua Gare du Nordille jatkoyhteyteen, parhaaseen ruuhka-aikaan... Kyllä veti tiukille ehtimisen kanssa. Juna oli tullessa vieläpä muutaman minuutin myöhässä, ja Montparnassen asemalla junalaitureilta hankkiutuminen metropysäkille tiesikin melkoista ravaamista tunnelisokkeloissa. Kun lopulta pääsin metroon, oli enää 35 minuuttia junan lähtöön ja välissä 13 pysähdystä. Tuskanhiki sekoittui ihan rehelliseen hikoiluun täyteen pakkautuneessa ruuhkametrossa, kun tuijotin kelloa ja laskin väheneviä pysäkkejä.
Lopulta Gare du Nordilla pinkaisin juoksuun ja onnekseni löysin oikean laiturin kohtuullisen nopeasti, vaikka matkalla jo meinasin kerran mennä väärään junaan.
 |
| Calais'n kaupungintalo |
Viimeinen pyrähdys oli tosiaan paikallisjuna, joka pysähteli vähän väliä asemille. Niiden nimistä jäi mieleen hauskankuuloinen Wimille Wimereux (Wii!) ja yksinkertainen Rue, "katu". Oli siellä sentään talojakin.
 |
| Première Classe näyttää niin nimensä veroiselta |
Juna saapui Calais'hin 21.24 ja illan viimeinen lautta, johon vielä pääsisi autotta, lähti 21.45. Olin harkinnut sitä, mutta matkustus oli väsyttänyt sen verran, että katsoin paremmaksi hankkiutua nukkumaan tällä puolen ja tehdä ylityksen aamulla.
 |
| Calais'n taloja |
Lähes koko päivä on mennyt istuessa, niin halusin tehdä vielä iltakävelyn. Se jäi lyhyeksi, koska auringon laskettua ilma alkoi käydä viileäksi.
8.7. London's calling
Aamusta suuntasin heti askeleet satamaan, sillä mieli teki jo kanaalin ylitse. Englannin kanaali on ranskaksi "La Manche" - hiha. |
| Leijuva Yoda Covent Gardenissa |
En siis neuvonut turisteja ja vähän jänskätti, olenko itsekään menossa oikeaan paikkaan, kun seurasin vain Car ferry -kylttejä. Kanaalia ylittää useampi firma autolauttoineen, mutta vain yksi niistä ottaa myös jalan matkustavia kyytiin. Arvelin kuitenkin kaikkien lähtevän kutakuinkin samasta paikasta, ja tosiaan satamaan päästyäni löysin viittoja myös kävelijöille.
Pride of Kent ei ollut järin suuri, mutta ihan autolautasta käypä. Pikkaisen aallot keinuttivat Atlantilla ja pienemmässä paatissa se tietysti tuntuukin eri tavalla kuin suuressa. Onneksi ei sattunut olemaan mitenkään tuulinen päivä. Päinvastoin jo aamusta aurinko oli paistanut kirkkaasti ja kuumasti.
Ulkokannelle ei päässyt, mikä hiukan harmitti, sillä likaisten ikkunoiden läpi en viitsinyt kuvata. Täytyi siis yrittää nauttia maisemasta niiltä osin kuin sen näki.
Ylitys kesti puolitoista tuntia. Samalla kelloja käännettiin tunti taaksepäin, joten oli edelleen aamu, kun Doverin valkoiset kalliot ilmestyivät näkyviin.
Doverkin vaikutti mukavalta kaupungilta, mutta Lontoon kutsu oli jo liian voimakas, että olisin enää pidätellyt itseäni. Nautin brittiläisen aamupalan kunnon brittipubissa ja sitten astuin junaan.
Lontoon majoituksen olin varannut etukäteen. Olin etsinyt kohtuuhintaisen hotellin, jonka lähin metropysäkki olisi Central linella. Muistelin nimittäin, että Stanstedin lentoasemalle menevä juna lähtee joltain pysäkiltä, joka risteää Central linen metron kanssa. Koska huone oli jo varattuna, halusin äkkiä hotelliin pudottamaan taas painavimmat tavarat kyydistä pois.
 |
| Shakespearen teatteri |
Ehdin jo ilahtua, että huoneeni ei olekaan yläkerroksessa, vaan huoneeseen vievät portaat alas, mutta ilo oli ennenaikainen. Kuljettuamme portaat alas, toiset ylös, kolmannet alas ja neljännet ylös tulimme lopulta huoneeseeni, joka on siis toisessa kerroksessa. Hotelli on vähän asuntolatyyppinen ratkaisu, keittiössä saa keittää kahvia tai teetä aina kun siltä tuntuu, ja myös pesukone olisi käytössä - ei kuitenkaan kuivausrumpua, joten voi olla, että pitäydyn käsinpesussa.
Innokkaasti suuntasin takaisin Lontoon keskustaan ja ensimmäisenä tietysti Covent Gardeniin. Metroasemalla en malttanut jäädä odottelemaan hissiä, vaan suuntasin portaisiin ihan vakuuttuneena siitä, että portaita olen varmaan ennenkin käyttänyt. 193 askelmaa myöhemmin koin dejá vu:n, että olen tosiaan käyttänyt portaita ennenkin - kerran. Kyltti, jossa kerrotaan askelmien määrä, on portaikon huipulla, ei juurella...
Olen ollut Lontoossa viimeksi 16 vuotta sitten, mutta kaikista kaupungeista näen eniten unia siitä ja paikoista eniten edustettuna on luultavasti Covent Garden tai Alexandra Palace. Covent Gardenin vilske oli ennallaan. Jäin ihastelemaan taikureita ja muita viihdyttäjiä. Sitten kiertelin kauppoja, joista osa on edelleen samoja - ainakin Pollockin lelukauppa. Suurin osa taisi kuitenkin olla vaihtunut.
Enkä löytänyt sitä kojua, josta myytiin mahtavan hyviä täytettyjä perunoita :(
 |
| Millennium Bridgen näköalaa |
Covent Gardenissa aika vierähti ihan huomaamatta, ja seuraavat tunnit vietin ilman sen suurempaa päämäärää, kävellen ristiin rastiin pitkin katuja ja nauttien Lontoosta. Kuuntelin brittiaksentteja ja taksien tööttäyksiä, ihmettelin katuja ja ihastelin taloja. Välillä pysähdyin lasilliselle, koska päivä tuntui muuttuvan vain kuumemmaksi. Nähtävyyskarttaa en viitsinyt kaivella esille, onnistuin löytämään hienoja koulurakennuksia, skientologien kirkon ja pelastusarmeijan kansainvälisen päämajan ilmankin.
Millennium Bridge veti minua puoleensa. Sitä pitkin en ole koskaan Thamesia ylittänytkään. St. Paul's Cathedral näkyi sillalle hauskasti kattojen ylitse.
Etelärannalla sijaitsikin sitten jotain, mitä en aikonut jättää väliin: Shakespeare's Globe. Käsittääkseni alkuperäinen teatteri on sijainnut sillä kohtaa, mihin jäljitelmä on noussut. Museo olisi ollut vielä vajaan tunnin verran auki, mutta opastetut kierrokset teatterissa olivat tältä päivältä ohi, joten ajattelin kokeilla uudestaan jonain toisena päivänä.
 |
| Kiva kauppa |
Koska oli maanantai, en ollut ajatellut pyrkiä museoihin. Siinä kierrellessä silmiin osui kuitenkin vankilamuseo Clink, joka oli auki maanantaisinkin ja iltaan asti. Sukelsin siis Lontoon vankiloiden maailmaan. Museo oli selvästi lapsille suunnattu, mutta siellä oli paljon mielenkiintoista tietoa aikusellekin kävijälle.
Ulkoilmaan päästyäni totesin lämmön vihdoin vähän hellittäneen. Päivä alkoi taittua iltaan ja väsymys painoi, joten totesin suihkun ja sängyn jo kutsuvan.
 |
| Vankilamuseossa |
9.7. Surrounded by fans
Aamulla ei tarvinnut kahdesti miettiä, mitä haluaisin tehdä. Kauemmin en enää malttaisi lykätä vanhoilla kotikulmilla kiertelyä. Katselin hieman bussivaihtoehtoja, mutta pelasin sitten kuitenkin varman päälle ja menin metrolla.Odotin, että Turnpike Lane station herättäisi muistoja, mutta metroasemat ovat liiaksi toistensa näköisiä, että se olisi jo tuntunut erityisen tutulta. Vasta kun uloskäyntiä valitessa käännyinkin käytävän päässä oikealle enkä vasemmalle, tuli yllättävä tunne, että lähdin väärään suuntaan. Maan pinnalla pystyin tarkistamaan selkäydinreaktion ja näinhän se oli.
 |
| Greenwichissä kävi viuhka |
Lähdin kävellen kohti Wood Greeniä ja muistelin, kuinka silloin reitillä oli rakennustyömaa - ja sieltähän taas näkyi kattojen ylitse rakennustelineet! On se nyt kumma, ettei ole 16:ssa vuodessa saatu valmista aikaan... Okei, ehkä se oli vähän eri kohdalle siirtynyt.
Wood Greenin ostoskeskus oli isompi kuin muistinkaan (tai onkohan se saanut lisäsiiven?). En meinannut ensin löytää kirjastoa ja ehdin jo uskoa sen muuttaneen, mutta olihan se paikoillaan, kun käveli riittävän kauas. Minulla on varmasti vielä jossain tallessa kirjastokorttikin, mutta ei sentään matkassa mukana. Kurkistin sisälle sievään pikkukirjastoon ja se näytti hyvin samalta kuin ennenkin - mitä nyt lainaus- ja palautusautomaatit olivat ilmestyneet ovenpieleen. Ja tietokonepaikkoja taisi olla enemmän.
Jouduin tarkistamaan kartasta, kuinka pääsen kätevimmin Wood Green commoniin. Pikkupuisto oli ollut yksi suosikkihaaveilupaikkojani iltakävelyillä, ja hämmästyin sitä, miten tosi pikkuruinen se oli.
Bussilla Alexandra Parkiin ja suuremmille vehreyksille. Puistossa vaeltelu tuntui paljon tutummalta kuin muut paikat tähän mennessä, siellä ei ollut juuri mikään muuttunut.
Palatsiin ei valitettavasti päässyt, siellä oli kovat korjaustyöt käynnissä. Puistossa olleiden julisteiden perusteella valmistauduttiin Ally Pallyn 150-vuotisjuhlaan, joka on vielä tänä kesänä. Olin jo unohtanut, että rakennus on paikallisille Ally Pally, ennen kuin taas kuulin sitä sanontaa käytettävän.
Kävelin puiston ympäri ja söin jäätelön järven luona. En nähnyt peuroja taaskaan. Peura-aitaus on niin laaja, että ne onnistuneesti välttävät ihmisten katseet. Joskus kyllä epäilen, onko siellä mitään eläimiä ollutkaan.
 | |
| Tulppaaniportaikko kuningattaren talossa |
Sitten olinkin jo paljon lähempänä Greenwichia, joten saatoin suunnata sinne! Hyppäsin overgroundiin, jollaisella en olekaan koskaan ennen matkustanut. Isle of Dogsin geometrisen moderneista maisemista sukellettiin Thamesin alitse Greenwichiin, joka puolestaan oli tunnelmaltaan kylämäisempi, mutta hyvin virkeä ja eloisa paikka.
Arvelin kellon olevan jo paljon, joten suuntasin äkkiä viuhkamuseoon. Sen en halunnut ainakaan jäävän väliin. Onneksi tienviitat olivat selkeitä ja löysin museon pian. Näyttely oli kiinnostava, mutta ei järin laaja, joten sain tyytyväisenä todeta ehtiväni loistavasti katsomaan muitakin Greenwichin kohteita.
 |
| Näkymää observatoriolta |
Matkalla lueskelin puistonpenkkejä - niiden selkänojiin oli koottuna uuden vuoden lupauksia vuosituhannen vaihteesta. Useimmat lupasivat apuaan erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Sitten joukossa oli suloisen teinimäisiä "rakastan poikaystävääni ikuisesti!" -lupauksia. Kylläpä sitä onkin itse muuttunut 13:ssa vuodessa kyyniseksi paskiaiseksi, kun mietin, kuinkahan pienellä prosentilla lupaukset ovat enää täytettyinä.
Observatorioon tutustuminen oli mielenkiintoista. Must do -juttuihin tietysti kuului nollameridiaanin kohdalla seisominen ja 4,5 biljoonaa vuotta vanha meteoriitin koskettaminen. Kiinnostavinta oli silti erilaisiin mittaus- ja navigointimenetelmiin tutustuminen. Tässä vaiheessa jouduin jo pitämään kiirettä, sillä museo oli menossa kiinni.
Puistosta lähdettyäni suuntasin vielä rantaan katsastamaan Cutty Sarkin ulkopäin. Huomasin olevani aivan lähellä Thamesin alittavaa jalankulkutunnelia, joten päätin kokea senkin. Joen ali kävely ei ollut niin jännittävää, kuin miltä se kuullostaa. Katosta tosin tihkui vettä, mutta se taisi tulla ilmastointikanavista. Ainakin ilmastointi pelasi, piti laittaa jalkaa toisen eteen tiheään tahtiin, kun olo kävi turhan vilpoisaksi.
 |
| Kävelyllä Thamesin alitse |
Aurinko porotti kuumasti, joten reitti mutkitteli välillä kapeampien katujen katveeseen. Hetken mielijohteesta ajelin vielä bussilla joitain pysäkinvälejä ja sitten taas kävelin ihmettelemässä, missä mahdoin olla.
Osuin Lontoon palosta muistuttavalle monumentille. Lähistöltä kaikui kirkonkellojen sointi, ja äänen johdattamana pyörähdin marttyyri Pyhän Magnuksen kirkon pihassa.
Ihastelin Towerin linnaa auringon laskiessa, kävin räpsimässä kuvia hienoista talosita ja roomalaisesta muurista. Johan siinä riittikin yhdelle päivälle puuhaa.
 |
| Towerin maisemaa, aurinkoa ja jäätelönsyöntiä |
10.7. On the bright side of life
Olin päättänyt ottaa tämän päivän pääkohteekseni Kew Gardensin. En ollut koskaan käynyt siellä, koska se oli olevinaan niin kaukana ja niin kallis (huikeat 16 puntaa).Kun nyt taas olin matkalla ihan toiselle puolen kaupunkia kuin lähtöpiste, se antoi mahdollisuuden poiketa matkalla ensin johonkin muualle. Liikkeelle lähtiessäni puntaroin British Museumin ja Natural History Museumin välillä.
 |
| Koko renessanssiosasto ihan vain minulle <3 |
British Museum avasi pääovensa yhdeksältä, mutta näyttelysalit vasta kymmeneltä. Se antoi mukavasti aikaa tutustua museon karttaan, suunnitella reittiä ja ihailla suurta hallia.
 |
| Natural History Museum |
Halusin myös nähdä Lindow'n miehen ja Egypti-osaston. Egyptiä tutkiessani alkoi toiseen kerrokseen jo tulvia kävijöitä niin paljon, että pikku hiljaa hankkiuduin uloskäyntiä kohden.
Rosettan kiven ympärillä oli niin valtava määrä turisteja, että sitä oli turha kuvitella tutkiskelevansa tarkemmin. Sen sijaan suuntasin Meksiko-osastolle nopeaa vilkaisua varten ja siitä upeaan Kuninkaan kirjastoon. Siellä esillä oli valistuksen aika, mutta minulle riitti arkkitehtuurista nauttiminen.
Seuraavaa kohdetta kohden lähdin jalan - eikä Sohossa voi kävellä ilman, että päässä alkaisi soida Samba do Soho. Siinä tuli muistettua niin Gamboa kuin Gamboaakin.
Katsellessani West Endin teattereiden tarjontaa tuli yllättäen sellainen olo, että jotain musikaalia olisi nyt päästävä katsomaan, kun Shakespearen teatteri jäi väliin. Poikkesin siis lipunmyyntipisteeseen eikä tarvinnut edes alkaa arpoa.
Sisään astuessani luulin, että kysyisin lippuja Oopperan kummitukseen, mutta ovesta osui ihan toinen juliste silmiin ja niinpä poistuin kaupasta taskussa lippu saman illan Spamalotiin. Monty Python -teemalla jatkuu tämä reissu.
 |
| Teekutsut Kew Gardensissa |
Vilkaisin ihan nopeasti sitten vielä nisäkkäitä, joista eniten pisti silmään pölykerrokset mallien päällä. Ymmärrän kyllä sen, että täytettyjen eläinten turkit ovat kuluneen oloisia, koska ne ovat vanhoja, mutta kun muovimallien annetaan kerryttää tomuvuosirenkaita, niin se kummastuttaa. Lähtiessäni pudotin rahaa keräyslippaaseen ja toivoin itsekseni, että osa menee siivoojien palkkaan.
Joskus vielä ajan kanssa kiertämään tuota(kin) rakennusta ihan kunnolla...
Suuntasin metroon ja lopulta pääsin Kew Gardenin porteista sisään. Puutarhassa pääsi myös ajelemaan pikkujunalla, mutta edellinen oli juuri lähtenyt, joten suuntasin ensin kasvihuoneisiin.
Päivä oli ollut tähänkin asti helteinen ja lasiseinien sisällä trooppinen tunnelma sen kuin korostui.
 |
| Yrjö III:n astiasto |
Muutenkin kaikenlaista mielenkiintoista löytyi - puutarhassa oli parhaillaan syötäviä kasveja koskeva näyttely, jonka esittelypisteitä oli eri paikoissa. Näyttely oli enemmän lapsille suunnattu, mutta se ei haitannut.
Tutustuin myös Kew Palaceen. Ja puiston patsaiden joukossa oli Walesin punainen lohikäärme - ei kuitenkaan Walesin vihreää.
 |
| Home of the knights who say ekki-ekki-ekki-ekki-ptang zoom-boing z'nourrwringmm |
Hankkiuduin ajoissa keskustaan, koska en halunnut missään nimessä myöhästyä teatterista. Vietin aikaa lähimaastossa kierrellen kauppoja ja kävin syömässä. Olin hieman huolissani siitä, ettei minulla ollut mitään teatterikelpoista vaatetta, mutta en ollutkaan lainkaan alipukeutunut Shakespeare-kaupan hupparissani. (Voiko teatterikelpoisempaa vaatetta ollakaan?)
Tähän mennessä en ollut törmännyt suomalaisiin, mutta eipä tarvitse kuin mennä Monty Pythonia katsomaan, niin eikös viereisillä penkeillä ole suomalaisseurueita! :D Ja musikaalikin alkoi Finland-laululla.
Spamalot sisälsi Holy Grail -elokuvan parhaat kohtaukset, joille tuli kyllä taas naurettua kippurassa. Eniten sain silti irti niistä osista, jotka olivat minulle uusia, etenkin lauluista. Näyttelijöilläkin oli hauskaa ja sitten sai nauraa sille, että heillä petti pokka.
Encorena ei olisi tarvinnut laulaa Always look on the bright side of life, olisi se muutenkin soinut päässä loppuillan ja seuraavankin päivän.
11.7. Keep calm and carry on
Juna Stanstediin lähtee Liverpool streetin asemalta. Sinne pääsi lähimmältä metroasemalta kahdessa minuutissa, mutta myös melkein hotellin ovelta lähtevällä bussilla. Päätin kokeilla tänä aamuna, kuinka pitkä bussimatka on, jos kuitenkin päätän lähteä sillä huomenissa. |
| Herkuleen kotitalo |
Olin aamulla herännyt kurkku hieman kipeänä, joten poikkesin apteekissa hakemassa kurkkupastilleja ja ostin varuiksi myös särkylääkettä, jos olo muuttuu huonompaan suuntaan.
Lähdin tutkimaan aseman ympäristöä ja osuin Bunshillin hautausmaalle, jolla ovat leposijansa saaneet muiden muassa William Blake ja Daniel Defoe.
Kierreltyäni aikani hautausmaalla ja sen lähiympäristössä paikansin itseni kartasta ja totesin lähimmän metroaseman olevan Barbican. Samassa muistui mieleen, että se on lähin asema, jos aikoo käydä kurkistamassa Hercule Poirot'n kotitaloa - siis sitä, joka David Suchet'n tähdittämässä tv-sarjassa tekee Whitehaven Mansionsin virkaa. Sitä kautta siis!
 | ||||
| Westminster Abbey kuin Notre Damen sisar |
Toki samalla suunnalla on jos mitä vaikuttavaa.
Lomareissuilla käy aina niin, että aika kerta kaikkiaan loppuu kesken - riippumatta siitä, kuinka monta päivää on käytettävissä. Sama ilmiö tosin toimii kotonakin, vaikka aikaa on teoriassa vaikka kuinka. Aloin miettiä, milloin olen viimeksi käynyt Tampereella museossa, ja se oli Tampere-päivänä eli viime syksynä! (Jos ei lasketa työkeikkoja.)
Tein päätöksen tällä kesälomalla viettää yhden turistipäivän Tampereella. Samassa alkoi tulvia mieleen kohteita, joissa haluaisin ehdottomasti käydä...
Listaus kasaantui niin pitkäksi, että joudun ehkä viettämään useammankin turistipäivän kohteessani! Tervetuloa mukaan, jos jotakuta Tampereen nähtävyydet kiinnostavat :)
Westminsteriin päästyäni ihailin ensin parlamenttitaloa ja Westminster Abbeyta sekä seurasin hetken aikaa käynnissä olevia mielenosoituksia. Harkitsin London Eyeta, mutta maailmanpyörä jäi nyt kuitenkin väliin.
 |
| Sotahuoneiden käytävällä taulu kertoi maan alla olijoille, millainen sää oli pinnalla |
Erityisen vaikutuksen tekivät sotahuoneissa työskennelleiden haastattelut, ja myös sodanaikaiseen propagandaan tutustuminen oli mielenkiintoista. En tiennytkään, että Lontoon turistituotteissa suosittu "Keep calm and carry on" oli tuolloisia iskulauseita.
 |
| St. James's park |
En ole koskaan käynyt seuraamassa vahdinvaihtoa. Se ei ole erityisemmin houkutellut, koska paikalla on aina pari muutakin ihmistä. Nyt kun olin Horse Guard's Palacen luona ja näin ilmoituksen heidän kello neljän paraatistaan, jäin odottamaan sitä.
Paraati tosin oli liioitteleva sana parin minuutin tarkastukselle... Ja minun kävi sääliksi hevosia. Kuinkahan pitkät vartiovuorot ratsukoilla on?
Flunssa alkoi pukata päälle voimakkaammin, mutta ihan vielä ei tehnyt mieli palata hotellille. Käsillä olivat viimeiset hetket katsastaa vielä jokin paikka tällä reissulla. Päädyin Tower Bridgeen, vaikka olen siihen tutustunut ennenkin.
Silloissa on kuitenkin jotain erityisen viehättävää ja Tower Bridge on Lontoon kaunein silta. Tällä kertaa Tower Bridgen näyttelyssä oli kuvia silloista eri puolilla maailmaa!
En olisi millään malttanut lähteä pois. Olin kuitenkin ehtinyt sisään vasta lähes viimeisen turistiryhmän mukana ja vähitellen oli lähdettävä. Huomisaamuna odotti lento Suomeen.
 |
| Lontoon kaunein silta |
Summarize Proust... Ei kun siis matkasta yhteenvetoa
 |
| Paikallisia Saaroja... En muista millään reissullani nähneeni niin paljon puutarhureita kuin tällä. |
Paitsi että istuin lentokoneessa enkä junassa. Ja sama ehti tapahtua toisen kerran, ennen kuin kone lähti liikkeelle...
Pahoittelut vieressä istuneille äidille ja pojalle, joille sekoilin englanniksi jotain. Tampereella tajusin, että he puhuvat suomea keskenään. Olin ihan hiljaa.
Muistikuvia ei ole juurikaan hankkiutumisesta lentokentälle, joten se lie mennyt horteessa ja ihan hyvin. Sen muistan, että kävin kippaamassa rahapussista punnat keräyslippaaseen. En ollenkaan katsonut, mihin kohteeseen rahat menevät, mutta varmasti ne olisi voinut huonomminkin käyttää.
 |
| Savage Garden kontrollissa |
Tampereella paistoi aurinko ihanasti. Ei aivan yhtä paahtavasti kuin Briteissä, vaan juuri sopivan lämpimästi.
En muista Lontoosta ainuttakaan sateista päivää. Varmasti niitä oli viime kerralla, mutta aika kultaa muistot... Silloin tosin oli kuumin kesä moneen kymmeneen vuoteen, näin muistelen uutisten kertoneen.
Parin päivän Tampere-turnee houkuttaa entistä enemmän, vaikka ensin pitää toki toipua tästä reissusta ja tervehtyä. En silti malta olla suunnittelematta :)
 |
| Ostin murhaaja-korttipelin Pariisista. Nyt pitäisi löytää ranskantaitoiset pelaajat... |
Matka oli oikein onnistunut, vaikka jättikin haikailemaan kotimaan reissuja.
Brest oli hauska kaupunki. Bretagneen täytyy vielä palata joskus, näkemään enemmän rantoja ja pieniä kalastajakyliä (etenkin eräs tietty pieni kylä voittamattomine galleineen Armorican rannikolla). Ja Pariisi on aina hyvä idea, kuten Audrey Hepburn toteaa Sabrina-elokuvassa.
Oli myös tosi kivaa päästä taas yhdistämään ryhmämatkailua ja yksin seikkailua. Kummallakin on puolensa.
Päällimmäisenä mielessä on nyt Lontoo. Palaaminen sinne pitkän ajan jälkeen oli vähemmän unenomaista kuin odotinkaan. Nostalginen fiilistely vanhoissa paikoissa jäi vähemmälle, enemmän sain irti uusista kokemuksista.
 |
| British Museumin renessanssiosastollakin mielikuvat liittyivät jostain syystä Monty Pythoniin |
Olisi ollut mielenkiintoista nähdä tällä kertaa, kuinka kaupunki menee sekaisin tulevan kruununperillisen syntymästä, mutta herttuatar Catherinelle ei tullut äkkilähtöä sairaalaan minun vierailuni aikana. Lähestyvää syntymää kyllä jonkin verran käsiteltiin lehdissä ja televisiossa, mutta varsinainen tunneaalto oli vielä edessä.
Entä mitä tein ensitöikseni, kun olin päässyt kotiin?
Tarkistin nauhalta Summarize Proust contest -sketsin. Muistin oikein, dvd:llä on sensuroimaton versio. Luettuani kirjan arvelen, että televisiossa aikanaan nähty versio olisi hauskempi nykykatsojalle. Masturboinnin maininta harrastuksena ei ole enää shokeeraavaa - golf, hiljaisuus ja sitten nauramaan repeävä yleisö olisi erilainen ratkaisu.
Sitten unta palloon ja uusia reissuja suunnittelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti