Reppureissulla Ranskassa 2009

30.7.

Pirkkalan lentoasema 

Järkyttävän huono ilmanvaihto Tampereen lentokentällä -- tai ehkä se on säästösyistä pois päältä? Kaikki muu tarpeellinen on toistaiseksi ollut mukana, paitsi kynä! Jouduin ostamaan infosta lyijytäytekynän.

Matkakuume on vaivannut aika vaihtelevasti. Välillä on ollut intoa piukassa, mutta kun isi heitti lentsikkakentälle, ei edes tuntunut siltä, että olisin mihinkään menossa. Eikä huvittanut. Välillä on olo ollut sellainen, kuin aikoisin koko loman vain hengailla Tampereella ja sekin olisi hauskaa. Sitten viimeiset tunnit kotosalla oli ihan kärvistelyä kuitenkin.

Matkalukemisena on Harry Potter et la chambre des secrets. Toistaiseksi on puolitoista lukua mennyt ihan ilman sanakirjaa, vaikka ajatus oli opiskella myös sanoja. (Joitain t-o-s-i hyödyllisiä kyllä heti tarttui korvaan: la cicatrice on arpi ja salamanmuotoisena se on tietysti la cicatrice en forme d'éclair.) Toisaalta pelkkä rakenteiden näkeminen ja ääntäminen on sekin hyvää harjoitusta.

Jorma kuittaili lähtiessä, että onko mulla Ranskassa joku Patric, kun yksin lähden liikkeelle. Sanoin vaan, että ei -- vielä. Saa olla aika epätoivoisia Patriceja, jos minuun iskevät silmänsä, ottaen huomioon, että mukana on rähjäisimmät vaatteet, jotka aion käytön jälkeen pudotella matkan varrelle, enkä pakannut mukaan lainkaan meikkejä, hiusharjaa (märkänä tukka leteille ja letit päässä nukkumaan) enkä deodoranttia (suihku aamuin illoin saapi riittää). Innokas turvatarkastaja vei hammastahnanikin, kun pakkauskoko oli liian iso, vaikkei siinä ollut kuin max 50 ml jäljellä. Great…

Tampere-Pirkkalan lentoaseman aula on juuri niin ankea kuin olettaa saattaa. Mutta oudointa on, että kello oli niin hyvin piilossa, että sitä sai tosissaan etsiä. Yleensä lentoasemilla sentään tolkutetaan joka suunnasta kellonaikaa.

Edessäni odottelee brittiperhe, söpöjä punatukkaisia muksuja kolme kappaleta. Huolehtivainen ja kohtelias isoveli (about 10v), mistä syystä varmaan suhtaudun myönteisesti myös kyselyikäiseen sisareen ja kiljahtelevaan pikkuveikkaan. Tulee Weasleyt mieleen. Potter-teemaista reissua odotellessa siis.

 

31.7.

LONTOO - STANSTEDT

Lento sujui mukavasti, lasku vain pomppuinen. Lento oli 10 minuuttia etuajassa ja silti selvisin taksiin asti vasta 0.40! Melkein tunnin jonotus oli sitä varten, että setä katsoi passia 5 sekuntia.

Taksi kaahasi, kuten britit aina. Oli pimeää ja talo näytti hylätyltä, niin hetken jo pelkäsin, että jään ulos yöksi. Koputteluun kuitenkin vastattiin ja erittäin ystävällinen nainen ohjasi minut pikku huoneeseen. Kyseessä on pienin näkemäni yhden hengen huone, jossa ei juuri muuta ollut kuin sänky ja suihkukoppi.

Unta tuli sitten yhteen menoon vain 1,5 tuntia ja toinen lyhyempi pätkä. Näillä mennään. Harry Potter vauhditti seikkailuani edelleen, tällä kertaa tauluna seinällä. Äänetön potterismi toivottavasti jatkuu -- perhe Weasleyn nuorimmainen järjesti mahtavan shown viime yönä saapumisjonossa. Ilmeisesti piltti heräsi kesken unien ja rääkyi lähes tauotta sen melkein tunnin, kun jonotettiin passintarkastukseen. Välillä se nikotteli ja veti henkeä, mutta kun ympäristö ehti huokaista helpotuksesta, parku alkoi taas. Lapsettomana on vaikea ymmärtää, miksi noin pieniä edes kiusataan lentomatkustamisella. Luulisi, että muksullakin olisi mukavampaa isovanhempien tms hoteissa, kun tietää, miten rankkaa matkustaminen on aikuisillekin, saati sitten lapsille.

Vähän jänskätti, olenko varmasti oikealla portilla, kun halpisyhtiöllä ei tietenkään mitään screeneja ole asiasta kertomassa. Kurkistelin ihmisten olkapäiden yli, että muidenkin papereissa lukee Limoges, niin en ainakaan ainoana olisi väärässä koneessa.

Nyt jo kokeneena (krhm) ryanmatkustajana tein tällä toisella matkallani niin päin, että ensin etsin kolon, johon laukku mahtuu ja vasta sitten kysyin sen lähistöltä tyhjää paikkaa. Ja pääsin ikkunan viereen :) En ollut myöskään yhtä vainoharhainen laukkuni suhteen kuin ensimmäisellä lennolla, jolloin tyhmänä jätin koko omaisuuden laukkuun. Nyt oli rahaa ja passikopio rintsikoissa, passi sekä lompakko kortteineen sylissä pikkulaukussa, jonka ovelasti kiskaisin esiin vasta, kun olin koneessa.

Lentomatka meni mukavasti nukkuessa. Herättyäni olin niin pökkerössä, että ostin Pepsin saadakseni sokeria. Lentoemolta oli eurot loppu ja sain vaihtorahat puntina. Hyvä syy lähteä Lontooseen taas joku kerta.

LIMOGES

Posliinikaupunki. Vaikea uskoa, että on oikeasti nyt täällä. Kenttä oli niin pieni, että passinvilkaisu oli 5 minuutissa ohi ja saman tien olinkin jo ulosmenoaulassa. Ehdin 9.45 "sukkulaan" eli maasturin kyydillä keskustaan. Shuttle ehkä vähän liioitteleva nimi... Ranskan liikenne ei vaikuta ollenkaan niin kaoottiselta, kuin mikä sen maine on. Kuski ajoi oikein siivosti ja selkeästi hitaammin kuin brittitaksikuskit. Mutta ehkä Ranskan kaaharit ovat keskittyneet Pariisiin? Se jää nähtäväksi.

En voi uskoa, että viikon päästä olen Pariisissa. En millään voi. Ehkä en usko sittenkään, kun olen siellä…

Limogesissa hankkiuduin ensimmäisenä juna-asemalle selvittelemään, miten homma toimii. Minun kannaltani toimi vähän heikosti, sillä kävi ilmi, ettei interrail-kiintiöpaikkoja ole enää tänään Toulouseen menevissä junissa. Pääsin sentään puoleen matkaan kiintiöllä ja sieltä maksoin sitten täysihintaisen lipun. Varasin äkkiä kiintiöpaikat parille seuraavalle reissulle. Ensimmäiseltä virkailijalta kun kysyin "Parlez-vous anglais?" oli vastaus "Pas du tout". Onneksi löytyi sentään yksi kielitaitoinenkin.

Lähdin katselemaan Limogesin vanhaa kaupunkia ja se on upea. Katedraali ja ympäröivät kauppiaskorttelit ovat peräisin 1500-luvulta. Kiersin katedraalin taakse kasvitieteelliseen puutarhaan ihmettelemään ja seuraava kohde oli Musée de la Résistance! Ihme kyllä siellä ei ollut tarinaa Renésta ja kumppaneista :D

Välillä kiroan, kun ei ole kameraa mukana. Sitten taas nostan laukkuani ja olen iloinen, että se on kilon kevyempi kuin se olisi kameran kanssa. Jos olisi kamera mukana, niin olisin varmaan ottanut jo ekana päivänä 1000 kuvaa… Kanniskelen mukana koko omaisuutta, sillä Limogesin asemalla, joka on hulppea rakennus, ei ollut minkään valtakunnan tavarasäilytystä. Ei lukollisia kaappeja siis, vaikka niitä on jopa Kokkolan asemalla! Huomenna saan enemmän irti kuin tänään, kun pelkkä olkalaukku riittää. Kädet tuntuvat venyneen jo puoli metriä tällä reissulla.

Yritin löytää ruokakauppaa, mutta toistaiseksi turhaan. Edes kahviloita ei näy, vaikka niitähän kuuluisi olla joka kadunkulmassa! Lopulta söin pikaruokapaikassa "Restaurant vite cook" ja ostin sieltä vesipullon mukaan. Paikallinen lämmin leipä oli hurjan kokoinen sämpylä, joka sisälsi kaksi pihviä ja lisukkeena ranskikset (kuinkas muuten :D). Siis jättihampurilainen, paitsi että sämpylä ei ollut pullamainen, vaan kunnolla sitkoista leipää ja 3x mäkkärin sämpylän kokoinen. Melkein kaiken jaksoin syödä, niin nälkä oli tullut harhaillessa.

Aika outoa, että "supermarketin" bongaaminen oli työn takana. Sitä ennen ehdin löytää muun muassa AIDS-tukikeskuksen, vammaisten apuvälinekaupan ja paikallisen varamiespalvelun. En ole myöskään nähnyt missään myynnissä maisemakortteja, mikä hieman ihmetyttää. Kohta palailen rautatieasemalle, niin täytyy pitää silmät auki, jos siellä myytäisiin.

Olin Limogesin asemalla hyvissä ajoin. Alkoi väsyttää niin paljon, että hyvä kun sain silmät pysymään auki ja jonkinlaisen tolkun päällä. Tänään sänky kutsuu aikaisin… Kun nyt vain ei nukkuisi koko junamatkaa ihan pois tiehensä, siinä kun on vaihtokin keskellä. 

Mahtavat maisemat junan ikkunasta. On laaksoa ja kukkulaa, välillä juna sukeltelee tunneleihin -- tosiaan, kun ollaan maakunnassa nimeltä "Midi-Pyrenees", niin Pyreneiden vuoristo ei ole kaukana. On vain aina ollut sellainen mielikuva itsellä, että Etelä-Ranska on Rivieran rannikkoa ja alavia jokilaaksoja, joissa viinitarhat kasvavat. 

TOULOUSE

Vaihto meni hyvin ja Toulousessa lähdin taksilla hotellille. Huone pitikin maksaa etukäteen, mikä aiheutti pikku ongelman, kun suurin osa rahoistani oli rintaliiveissä. Selitin respalle, että on kauhea vessahätä ja tulen pian takaisin maksamaan…

Huone oli outo, siitä tuli mieleen kontti. Pikkuruinen ikkuna samalla sivulla kuin ovi, senkin edessä oli syytä pitää verho, koska väkeä kulki ohitse koko ajan. Seinät muoviset, ei mattoa tai tauluja. No, pääasia kuitenkin, että huone on siisti ja ilmastointi pelaa.

Pesin paitoja ja alusvaatteita. Ne ehtivät hyvin kuivua, kun vietän Toulousessa kaksi yötä. Seuraavan kerran pesen pyykkiä varmaankin Cherbourgissa, tai sitten vasta Pariisissa.

1.8.

Nukuin reilun 8 tuntia ja silti oli tiukkaa heräämisen kanssa. Aamiaishuone oli aivan täynnä, toivottavasti huomenna väljempää. Lähdin kävelemään metroasemalle ja erehdyin reitistä melkein heti. Seurasin kanaalia, kun olisi pitänyt seurata valtatietä (kuvittelin niiden menevän about rinnakkain). Maisemat oli kyllä hienot, ihmisiä lenkillä. Metroasemaa vain en löytänyt -- ylläripylläri. Kun olin kävellyt tunnin, luovutin ja kävin ostamassa kartan huoltsikalta. Pyysin kassatyttöä näyttämään, missä kohtaa karttaa olen, ja sitten selvisikin, että olin kävellyt jo pari asemaa ohitsekin siitä pysäkistä, jolle olin aikonut.

Metrolla keskustaan ja maisemien ihmettelyä… Kuljin läpi modernin keskustan kohti vanhempia osia. Vanhat talot, korkeat ikkunat, ikkunaluukut, takorautaristikot… Kaunista. Harhailin vanhankaupungin sokkeloisilla kujilla ja löysin Tintti-kaupan. Teki mieli aiheeseen liittyvää shakkilautaa, mutta oli turhan suolainen hinta. Kun lopulta paikansin itseni jälleen kartalta, olin menossa 180 astetta eri suuntaan kuin kuvittelin. Minulla oli nettikahvilan osoite, joten suunnistin sinne, kun kerran kartalla hetken olin.

Lounaaksi söin empanadaa, eli lihapiirakkaa katukahvilassa. Vilkaisin Jacobins-kirkkoon ja kävelin sitten Garonne-joen rantaan. Jokiristeilyn lähtöön oli pari tuntia aikaa, joten sillä välin lähdin uudelleen vaeltelmaan vanhaan kaupunkiin, koska halusin ostaa matkamuiston. Mielessäni oli ollut ostaa keraaminen talo joka kaupungista -- ainahan olen halunnut ostaa talon Ranskasta -- ja luulin sellaisia löytyvän helposti, vaan eipä löytynyt. Muutenkaan ei juuri osunut silmiin "souvenirs"-kauppoja, vain yksi ja sekin oli kiinni.

Jokivenereissu oli hieno, mutta aurinko armoton. Taisi kärähtää siinä vaiheessa molemmat käsivarret, vaikken sitä huomannutkaan silloin. Veneessä jaettiin isoja sateenvarjoja aurinkosuojiksi, ja siinä sitä kykittiin valtavien sontsien alla mahtavana hellepäivänä :D

Veneilyn jälkeen olin aivan poikki, mutta kellokin oli jo neljä, eli olin ollut liikkeellä 7,5 tuntia, työpäivän verran.

Ajelin metrolla Matabiaun asemalle, kun veikkailin, että sieltä löytyisi matkamuistokauppa. No oli siellä sentään kioskissa myynnissä talonmallisia jääkaappimagneetteja, joten ei tarvitse taloideaa täysin hylätä. Otin aikaa juna-asemalta hotellia lähinnä olevalle metropysäkille. Vaikka sekoilin vaihdon kanssa, vei metromatka vain 25 minuuttia. Sitten lähdin kävelemään pysäkiltä hotellille… Se veikin yllättävän kauan – en edes tiedä kuinka kauan – kun lopulta raahauduin perille niin uupuneena, että vain rojahdin sängylle. Luulen, että kävelyyn menisi matkatavaroiden kanssa lähes tunti! Ainakin se tuntui yli puolelta tunnilta jo nyt. Harkitsen siis jälleen taksia…

(Note to self: Seuraavalla kerralla ratkaiseva tekijä hotellin valinnassa ei ole ainoastaan hinta, vaan myös etäisyys juna-/metroasemasta. Mitä järkeä on säästää kymppi-pari hotellihuoneen hinnassa, jos ajelee taksilla 60 euron edestä?)

Vaikka väsytti, ei kuitenkaan nukuttanut vielä, joten ajattelin harjoitella kieltä pistämällä telkkarin päälle. Sieltä tuli Fort Boyard! Joey ja Amazing Race pyörivät myös, mutta dubattuina… 26 kanavaa ja jokaiselta tulee ranskankielistä ohjelmaa!

2.8. 

Oli helppo nousta aamulla aikaisin, heräsin jo ennen kellonsoittoa. Hermoilin, kun taksi oli myöhässä sovitusta ajasta, mutta olin silti asemalla hyvissä ajoin. Unohdin, että junalippu pitää leimata etukäteen ja siinä kädet hikoillen valmiiksi tankkasin sanakirjan kanssa selitystä konnarille ranskaksi – paitsi ettei konnari kysynyt lippua lainkaan. En edes nähnyt konnaria laisinkaan, tosin torkahtelin välillä, joten en voi olla varma oliko junassa sellaista. Voihan myös olla, että liput kysyttiin vasta Montpellierin jälkeen.

MONTPELLIER

Taas yhtä taitavasti lähdin heti asemalta 180 astetta väärään suuntaan (rakennuksen molemmin puolin oli ovi ja veikkasin pääoven väärin). Onneksi olin ostanut heti asemalta kartan, joten nopeasti suunnistin hotellille. Onnistuin kiertämään vähän epämääräisen näköisen alueen kautta. Osuin tunnelissa jonkun kotiinkin, mutta kohteliaasti en astunut patjalle. Asukasta ei näkynyt. Sain laukun hotelliin säilytykseen ja lähdin katselemaan parempaa reittiä takaisin aseman suunnalle.

Odotan niin innokkaasti huomista, että tuskin pysyn aloillani. Eiköhän tällekin päivälle tosin kivaa nähtävää riitä. Kävelin vanhan kaupungin keskustaan ja hyppäsin pieneen kaupunkijunaan. Niillä on aina kiva tehdä kiertoajeluita. Montpellierissa on todella upea vanha kaupunki, asteen hienompi kuin Toulousessa. Korkeilta kohdilta näkyy alas laaksoihin ja Pyreneet siintävät horisontissa. On sunnuntai, joten useimmat kaupat ovat kiinni. Se harmittaa, koska alkaa olla kipeä tarve ostaa aurinkorasvaa ja valkosipulia. Lisäksi on myös talonostopulma.

Aivan mielettömän ihana hotellihuone mielettömän ihqussa hotellissa! Sanat eivät riitä kertomaan. Jopa oma pikku parveke kaarevine valurautakaiteineen (tosin en rappeutuneelle kivelle paljon uskaltanut astua, mutta makea se silti on). Kuten Toulousessakin, niin täälläkin yhden hengen huoneessa on kolme sänkyä. Eikä lainkaan tauluja seinillä. Sängyt tuntuvat ihanan pehmeiltä, joten selkä vielä kiittää... Samoin nyt arvostaa maisemaa ja luonnonvaloa eri tavalla, kun on nukkunut pari yötä kontissa.

Löysin pienen ruokakaupan ja sain valkosipulini. Kynsileikkurilla ja hampailla sitä pystyi kuorimaan ja pilkkomaan sen verran, että sain halkaistun kynnen korvan päälle kipua lievittämään. Otin pienen levon, ennen kuin lähdin tutkimaan kaupunkia uudestaan (ilman valkosipulia korvassa).

Lähdin kävelyllä paikkaan, joka oli kartassa näyttänyt mielenkiintoiselta. Kyllä kannatti! Lisää kertakaikkisen upeita rakennuksia ja puistoja ja suihkulähteitä ja patsaita toinen toisensa perään. Olin harkinnut hyppäämistä raitiovaunuun ja kaupungin tarkastelua siitä käsin, mutta kun ei väsyttänyt yhtään, niin jatkoin jalan kohti keskustaa. Piti maistaa lettua, mutta tilasinkin sitten vohvelin – ei paha kielimuuri siis. Kävelin Charles de Gaullen puistoon tutkimaan valokuvanäyttelyä ja metalliveistoksia. Vilkaisin museoonkin, jossa oli piirrosnäyttely, mutta aulassa oli niin valtavasti väkeä, etten halunnut jäädä tungokseen jonottelemaan. Taas jouduin tyytymään magneettitaloon ja tulin ostaneeksi magneettituliaisiakin. Katsotaan sitten, kelle päätyvät.

Kävin vielä uudestaan vanhankaupungin korkeimmalla kukkulalla ihastelemassa näkymiä ja Aurinkokuninkaan patsasta. Päässäni soi kaiken aikaa Vivaldin neljän vuodenajan Kevät. Kai se johtuu niistä terasseista.

Tulin hyvissä ajoin hotellille. Teki mieli vielä lähteä kävelemään, mutta jalassa on rakko ja korva vihoittelee uudestaan, joten nyt lepään ja lääkitsen itseäni, kun huomenna on tärkeä päivä. Hyvä, että juuri täällä on näin hieno hotellihuone, kun vietän aikaani enemmän neljän seinän sisällä. Laitoin rakkolaastarin paikalleen, pureskelin valkosipulia ja nappailin Strepsilseja. Telkkarin kanssa on ainakin helppo harjoittaa kielitaitoa, kun muunkielisiä ohjelmia ei ole.

3.8.

Aamulla oli taas potterismimomentti, kun kuulin huhuilua. Ei kai se oikeasti pöllö ollut, mutta en tiedä, mikä elukka ääntä piti. Ei mikään pikkulintu kuitenkaan.

Heräsin kipeämpänä kuin eilen, silmäkin punoitti, mutta minkäs teet? Olin pyytänyt aamiaisen kello 8 ja menin alakertaan. Portieeri ohjasi huoneeseen, jossa oli pöydät ja pöydillä lautaset, mutta ruokaa en nähnyt missään. Tomerana tyttönä marssin keittiöön asti aamupalaa laittamaan, mutta portieeri tuli hätistämään minut sieltä pois ja selitti, että on pöytiintarjoilu. En onneksi ehtinyt kuin kaataa lasillisen mehua :D

Aamupala oli varsin ranskalainen: puolikas patonki, kokonainen croissant, marmeladia sekä mehua ja teetä. Lähdin ajoissa asemalle löytääkseni apteekin, mutta ne aukesivat kaikki vasta ysiltä.

VALENCE

Tunti aikaa junanvaihtoon, niin pääsin lopultakin apteekkiin. Olo oli parantunut niin paljon, että olin unohtanut puolet, mitä olin ajatellut ostaa, ja ostinkin vain lisää Strepsilseja (jollain muulla nimellä). Silmäkään ei enää vaivannut. Ehkä siinä oli vain hiekkaa, kun tuuli oli sitä pöllyttänyt pariin kertaan vanhankaupungin kukkuloilla niin, että oli täytynyt edetä hiekkapilven lävitse.

St. Vallierin piti olla ensimmäinen asema Valencesta lähdettäessä, joten hermoilin, kun eka pysähdys olikin aivan erinimisessä paikassa. Mutta se stoppi oli myös 10 minuuttia ennen aikataulun mukaista, joten en pyrkinyt junasta pois – onneksi.

ST. VALLIER SUR RHÔNE

Se tosiaan on Rhônen rannalla, pikku kyläpahanen. Joki on kylää leveämpi ja taatusti myös paljon pidempi. Jätin laukun ystävällisille lipunmyyjäpojille (Parlez-vous anglais? Pas du tout…) ja vietin 45 minuuttia silmäillen sievää pikkukylää bussia odotellessa. Nyt ollaan jo aivan maaseudulla! Tulee mieleen Emmerdale.

Bussi oli junaa mielenkiintoisempi, kun se sukkuloi pikkukylien keskustojen halki. Vain 3 matkustajaa koko linjalla ja muut jäivät minua ennen pois. Kuski onneksi muisti, mihin olen menossa, ja kertoi, kun on oikea pysäkki. Näytti vielä paluumatkaa varten pysäkinkin ja antoi lapulla ajan, milloin pitää olla pysäkillä, ettei myöhästy bussista.

HAUTERIVES

Hauterives oli yhtä pieni, ellei pienempi kuin St. Vallier sur Rhône. Siitä huolimatta pyörin 10 minuuttia ympyrää, kun etsin sitä kylän ainokaista nähtävyyttä, Unelmapalatsia. Opasteita oli harvakseltaan, ne olivat epämääräisiä ja kaikkialla oli kuolleen näköistä. Vasta kun käännyin täsmälleen oikealle pikku sivukadunpätkälle, näin kiemurtelevan turistijonon matkamuistomyymälöiden välissä.

Palais Idéal oli sanalla kuvattuna mielenkiintoinen. Tai yhtä hyvin loistava, upea, naurettava, mieletön, hassunhauska, absurdi, lumoava… Kai joutuu turvautumaan klisheeseen ja sanomaan, että se on sanoinkuvaamaton. Se oli äkkiä nähty, mutta silti tuntui, että nähtävää olisi riittänyt tuntikausiksi, kun oikein alkoi tarkastella. Kooltaan Palais vastasi paria kaksikerroksista omakotitaloa. Visuaalinen vaikutelma oli sama, kuin monissa itse suunnittelemissani samba-asuissa: Ideoita ja yksityiskohtia on runsaasti, aivan liikaakin tungettuna samaan paikkaan. Ja vaikka työn jälki sinänsä oli läheltä tarkasteltuna taitavasti tehtyä, oli lopputulos silti kömpelön ja lapsellisen naiivin näköinen, kun kokonaisuuden hallinta hukkui täysin yksityiskohtien kirjoon. Se oli HIANO!

Aikani unelmapalatsia ihailtuani lähdin kiertelemään. Tuhlailin putiikeissa ja menin oikein ravintolaan syömään. Paikallinen herkku oli lettu suolaisilla päällysteillä, yhden sortin pitsa siis. Kuluttelin aikaa, kirjoitin ja postitin pari korttia. Maleksin ympäri kuolleen hiljaista kyläkeskustaa, ihmettelin suihkulähteen vihreää vettä ja kieltotaulua, jonka mukaan sitä ei saa juoda (kuka haluaisi?). Tunnelmallisen pikku torin laidalla kaupungintalo löi tasatunnit, yhtään ihmistä lisäkseni ei ollut sitä torilla kuulemassa. Sitten istuskelin bussipysäkille odottamaan ja aloin aikani kuluksi lukea ostamaani kirjaa facteur Chevalista. Kirjan viimeisille sivuille päästessäni selvisi, että postimies rakensi Palais Idealin lisäksi myös oman hautamuistomerkkinsä ja sekin oli Hauterivesissa! Tunnin olin kulutellut aikaa yrittäen keksiä tekemistä ja nyt yllättäen olikin vielä yksi pyhiinvaelluskohde jäljellä ja vain vajaa tunti aikaa! Bussista ei ollut myöhästymistä, sillä se olisi vihoviimeinen sinä päivänä pois kylästä.

Päättelin nopeasti, että hauta on hautausmaalla, ja hautausmaa voisi löytyä kirkon läheltä. Yli kattojen kohosi näkyviin vain yksi torni ja risti, joten suuntasin sinne. Viiden minuutin kuluttua minulle selvisi, että päättelyni ontui: vanha hautausmaa ei ollut kirkon luona. Kirkon edestä löytyivät kuitenkin kyltit, jotka opastivat hautausmaalle ja facteur Chevalin haudalle. Lähdin niitä seuraamaan ja pian opasteet veivät pikku kärrytielle. Onneksi sen alussa luki "Tombeau du facteur 500 m", koska muuten olisi voinut loppua usko kesken, kun hiekkapolku vei halki niittyjen. Loppujen lopuksi hauta löytyikin helposti ja oli pian katsastettu. Kävelin pienen kierroksen hautausmaalla ja pääsin hyvissä ajoin takaisin. Olisi mennyt turhan hankalaksi, jos olisin missannut bussin ja sitä myöten junan Lyoniin.

Törmäsin haudalta palatessa vielä sattumoisin kylän postiinkin ja sen vieressä oli facteur Chevalin patsas kunniapaikalla. Palasin samalla bussilla saman ystävällisen kuskin kanssa ja pääsin ongelmitta junaan kohti Lyonia. Menin vahingossa ykkösluokan vaunuun, mutta ajattelin, että vaihdan paikkaa vasta, jos konnari valittaa. Eipä näkynyt konnaria tälläkään matkalla. Ranskassa olisi hävyttömän helppo kulkea pummilla junalla.

LYON

Taas etsin apteekkia. Silmä oli alkanut tuntua päivän mittaan niin kipeältä, että halusin siihen jotain troppia. Ehdin jo ihmetellä, eikö Jumalan kaupunginosassa (Lyon Part Dieu) tarvita apteekkeja laisinkaan, mutta löytyihän se lopulta. Ehdin kipittää sisäpuolelle juuri ennen kuin alkoivat lukita ovia ja pyysin ranskaksi ("Anglais? Pas du tout…") silmätippoja. Ne oli allergiseen reaktioon tarkoitettuja, mutta kun en tiedä, mikä silmää vaivaa, niin kokeillaan nyt tätä. Jos tilanne huononee, joudun menemään lekurille.

Löysin kauppakeskuksesta mehukioskin ja hetken jo fiilistelin Rion mangomehuja, mutta Mango Tango oli jugurttipohjainen pirtelö, jossa oli ihan liikaa appelsiinimehua. Hyvä appelsiinipirtelö se toki oli, mutta mangomehun mieliteko jäi… 

Asemalle hengailemaan taas eikä yllättäen ollut kuin tunti jäljellä odotusta. Asema on tosi iso, joten piti ajoissa etsiä oikea laituri ja tällä kertaa muistaa "kompostoida" lippu.

4.8.

Luulin jo pääseväni parhaalle paikalle, mutta olin taas laskenut paikat suomalaisittain, ja paikkani olikin ihan muualla. Ranskalaisen logiikan mukaan nimittäin paikkojen numerot ovat 1-8-loppuisia (kasin jälkeen tulee 11 jne) ja vierekkäiset paikat ovat aina joko parittomia tai parillisia, siten että samassa rivissä ovat paikat 1,3,5 ja 7, seuraavassa rivissä paikat 2,4,6 ja 8. Tosin ei suinkaan tuossa järjestyksessä… Olisi liian loogista ranskalaiselle luonteenlaadulle.

Junailurupeama on ollut huikean pitkä. Nukuin aika hyvin junassa, kun penkki oli niin mukava. Sen sai kallistettua reilusti taaksepäin ja jalkatuetkin vielä… Jossain vaiheessa oli vaan kylmä, mutta en jaksanut nousta penkomaan lisää vaatetta päälle. Vaihto Redonin asemalla ja kohti Rennesia.

Söin aamupalan ja tarkoitus oli ollut lähteä kaupunkia katselemaan, mutta tuntui, etten millään jaksa. Halusin vain istua, joten menin kyselemään, lähtisikö yhtään aikaisempaa junaa, kuin mihin minulla oli lippu. Seuraava lähtikin jo sitten 10 minuutin päästä, joten jatkoin torkkumista junassa. Tunnin pysähdys Lisonissa… Pitää tosissaan heräillä vähitellen tähän päivään, ettei mene ihan harakoille. Lison oli pikku kyläpahanen. Vaihdoin paitaa asemarakennuksen päädyn takana ja tungin yöjunassa hikoillun roskikseen. Suunnitelman mukaisesti laukut on keventyneet reissun mittaan, kun hankkiudun vanhoista vaatteista eroon.

CHERBOURG

Cherbourg on oikein sievä kaupunki. Varmasti täällä riittäisi nähtävää vaikka kuinka, mutta aion silti karata huomenna Caeniin ja rannikon maisemiin. Cherbourgista näin heti tärkeimmän: Sateenvarjojen kuvauspaikat. Sitä huoltoasemaa ei enää ollut :( Paikalla kohosi ruma 70-luvun kerrostalo. En jaksanut etsiä nettikahvilaa, vaikka olisi taas jo pakko. Hoidettavat asiat suotta painaa mieltä. No, huomenna sitten…

Cherbourgissa talot on rakennettu vieri viereen. Vain kaksi-kolme ikkunariviä samaa taloa ja taas väri ja korkeus vaihtuu. Sievää :)

Jouduin raahaamaan laukkua mukana koko päivän, kun hotelli oli sen verran kaukana asemalta, ettei sinne voinut vain piipahtaa jättämässä. Kävelymatkaa hotelliin oli noin tunnin verran. Oli ihanaa päästä taas suihkuun, hammaspesulle ja jopa pyykkäämään. Poikkesin LeClercin myymälässä ja toiveikkaana etsin Cherbourgin sateenvarjoja, mutta löytämättä. Illalla katselin tyytyväisenä telkkarista Fort Boyardin ja mussutin keksejä. Ranskaan saakka piti tulla katselemaan telkkaa :D

5.8.

Hotellihuoneen kosteus ja huono ilma ovat tosi häiritseviä. Haisee lievästi kellarilta -- eli todennäköisesti hometta löytyy. Aamulla lähdin hyvissä ajoin etsimään bussipysäkkiä. En tiedä, mikä karttaan merkitty harmaa linja oikein oli, mutta ainakaan pysäkkejä ei sen varrelta löytynyt. Harhailin jonkin teollisuusalueen vartijalta kysymään pysäkin paikkaa. Kiltti vartija opasti sitten asuinalueelle ja siellä keltaisella merkityn reitin varrelta pysäkkejä löytyikin. Ei ollenkaan liian kaukana hotellilta. 

Asemalla sekoilin, kun luulin kellon olevan 9.40 ja menin hädissäni kyselemään lipnmyynnistä, miltä laiturilta 9.46 juna lähtee. Myyjä kertoi, että laituri tiedetään vasta 30 minuuttia ennen junan lähtöä, minkä toki tiesinkin, ja ihmettelin vain, että onpas juna myöhässä. Paitsi että kello oli 8.40… Lähdin sitten vielä kävelylle vanhaan keskustaan ja ostin jääkaappimagneetin kokoelmaani. Kaunista nähtävää riittäisi Cherbourgissakin vaikka kuinka, mutta halusin suunnata Normandian rannikolle D-dayn maisemiin. Eli junalla Caeniin.

CAEN

Löysin turistitoimiston ja kyselin kiertoajelua. Tämän päivän tourit oli jo myyty loppuun :( Huomisaamulle olisi ollut tilaa, mutta olisi pitänyt lähteä Cherbourgista 6.30 junalla ja hankkiutua Caenin asemalta lähtöpaikalle joko taksilla tai kahdella eri bussilla (laukkujen kanssa). Kalliiksi olisi tullut, kun retkikin oli vielä 60 egeä. Olin jo luopua koko retkestä, mutta sitten mukava virkailija soitti Bayeux'n toimistoon ja kysyi, onko heillä tilaa. Sain Bayeux'n aamubussista paikan (40 egeä), johon ehdin 7.24 lähtevällä junalla ja bussi hakee minut juna-asemalta! Eli hyväksi kääntyi loppuviimeksi.

Katselin päivän Caenin nähtävyyksiä. Köröttelin taas kierroksen kaupunkijunalla, kuljin Normandian historiallisessa museossa mielenkiintoisen kierroksen ja vaeltelin Caenin linnan muureilla. Arkkitehtuurissa oli tarjolla niin goottilaiskirkkoja kuin jänniä Art Deco -rakennuksiakin. Sekä niitä ihania takorautakaiteita runsain mitoin…

Kävin Caenin asemalla vaihtamassa Pariisin junalipun, koska lähdenkin huomenna Cherbourgin sijaan Bayeux'sta ja vasta bussikierroksen jälkeen. Sitten oli vielä aikaa poiketa nettikahvilaan vähän purkamaan sähköpostisumaa, mutta kiire tuli junaan.

CHERBOURG 

Palattuani aloin selvitellä bussiaikatauluja huomiseksi. Aamulla olin ollut tyytyväinen, että lähtö hotellista sujuisi ilman taksia, mutta nyt onkin sitten pakko ehtiä 7.24 junaan, joten toisin kävi. Eka bussi lähtee 6.55 -- teoriassa ehtisin sillä, tulisi vain kiire syödä aamupala ja hankkiutua laukkujen kera pysäkille, kun se vei 15 minuuttia kevyilläkin kantamuksilla. Lisäksi tuon aamun ekan bussin kohdalla oli merkintä, että se kiertää Epinayn kautta, mikä saa epäröimään. En löytänyt paikkaa kartalta, joten en tiedä, onko se ennen vai jälkeen keskustan tai kuinka kauan kiertäminen vie. Taksilla siis. Onpahan aikaa aamupalallekin.

Ajoitin itseni hotellille juuri sopivasti katsomaan päivän Fort Boyardin telkkarista. Sitten otin kirjan ja viltin ja menin ulos nautiskelemaan auringonpaisteesta. Cherbourgissa ei siis satanut eikä tullut ostettua sitä sateenvarjoakaan.

6.8.

Heräilin yöllä pari kertaa ja toivoin, että olisi jo aamu. Taksi tuli ajallaan ja olin superiloinen, kun pääsin kosteasta, pahanhajuisesta hotellihuoneesta pois. Aivan ykköshotelli oli Montpellierissä enkä sitten ollut siellä kuin yhden yön. No, ehkä Pariisi vielä panee paremmaksi? Toivoa sopii. Sääli, että näin sievä ja mukava pikkukaupunki jää sitten mieleen kurjasta hotellista.

NORMANDIA

Olin hyvissä ajoin asemalla ja innokkaasti junassa. Bayeux'ssa hermoilin, kun opas oli kelloni mukaan myöhässä ja pyysin virkailijaa soittamaan turisti-infoon. Samalla kun odottelin soiton tulosta, salissa pyörähti pitkä, hyvännäköinen mies, joka selvästi etsi jotakuta, mutta ei kiinnittänyt huomiota minuun, koska olin lippuluukulla. No, saman tien puhelu päättyi ja minut neuvottiin ulos puhelinkopin luo odottamaan. Kipaisin komean miehen perään ja minuahan Christopher olikin etsinyt. Tai kylttinsä mukaan hänen etsimänsä henkilö oli "mrs. Mubone", mutta minäkin kelpasin.

Christopherin Tourbus oli seitsemän hengen kaara ja päädyin etupenkille komean oppaamme viereen. Puhelias amerikkalaispariskunta keskipenkeillä piti huolen siitä, ettei tullut turhan hiljaista. Lisäksi mukana oli vanhemmanpuoleinen korealaisherra raskaana olevan tyttärensä ja vävypoikansa kanssa. Epäselväksi jäi miehen kansalaisuus, mutta jos oikein ymmärsin, nuoripari asui Kanadassa.

Ensin ajettiin Pointe du Hociin. Hurjaa kuumaisemaa ja mukaansatempaavia tarinoita. Harmi, ettei kierrokselle kuulunut matkamuistomyymälää. Olisin mieluusti ostanut opuksen Normandian maihinnousun tapahtumista. Jo pelkässä Pointe du Hocissa riittää ainesta romaanisarjaan.

Sieltä ajoimme vilkaisemaan Omaha Beachia ja olin hämmästynyt siitä, että se on ihan oikeasti hiekkaranta. Bikinit päällä neidot juoksevat mereen uimaan vaan ja lapset rakentelevat hiekkakakkuja samalla, kun oppaamme selittää kuinka monta miestä tällä kohtaa kuoli. Toki sellaista rantaa ei maailmassa olekaan, missä joku ei olisi kuollut, mutta oli se silti absurdia. Kummallista tunnelmaa lisäsi se, että seutu oli tiiviisti asuttua ja niin kaunista, rauhallista. Aivan eri tunnelmat kuin historiankirjojen verenkirjavissa tai synkeissä sumukuvissa.

Pointe du Hoc on amerikkalaista maaperää ja siellä oli kulkenut sotilaita partioimassa. Yhtäkkiä myös beachille pölähti joukko (vastatulleita?) jenkkisotilaita. He kulkivat kameroiden kanssa napsien kuvia kavereistaan. Ja toiset poseeraavat leveällä jenkkihymyllä siinä paikassa, jossa kuoli enemmän amerikkalaisia kuin missään muualla. Aika hulvaton fiilis. 

Sitten ajettiin sille kuuluisammalle amerikkalaiselle hautausmaalle. Käytiin "oikean sotamies Ryanin" haudalla ja vilkaistiin nopeasti kappelia. Juutalaisristien päällä oli pieniä kiviä kuten Schindlerin listassa. Amerikkalaisrouva kysyi, onko minulla japanilainen mies, kun nimeni on "Mubone". Vastasin, että se on ihan tavallinen suomalainen sukunimi.

BAYEUX

Christopher toi minut takaisin Bayeux'n juna-asemalle. Loistava palvelu kyllä koko reissun ajan. Minulla oli muutama tunti ylimääräistä aikaa, niin ajattelin pyörähtää museossa katsomassa Bayeux'n kuuluisaa keskiaikaista tapestrya. Pyörähdykseksi se kuitenkin jäi, sillä ovella kuulin, että tapettia katsomaan on 45 minuutin jono. Aamupalastakin oli ehtinyt kulua 6 tuntia, niin lähes tunnin seisoskelu ei vaan innostanut. Menin siis syömään ja sen jälkeen kiskoin matkalaukkua pitkin Bayeux'n katuja eessun taassun. Pikku sadekuuro yllätti, mutta en jaksanut edes kaivaa sadetakkia esiin. Pian se loppuikin. Normandian kylät ovat erinäköisiä kuin Midi-Pyreneillä, vaikken osaa edes sanoa, miksi. Täällä näyttää hiukan samalta kuin Englannissa, tosin vaihtelua ja värejä on enemmän. Normandiassa on toki puolensa, mutta etelä-Ranska oli paljon enemmän minun makuuni. Sääli, että Bretagne oli pakko jättää tällä reissulla väliin.

Niin, ja Bayeux muistuttaa liiaksi Riihimäkeä.

Aksentistaan päätellen amerikkalainen perhe kysyi minulta asemalla, mistä näkee junavaunujen järjestyksen. Jouduin toteamaan "Sorry, I'm a tourist.", mutta jotenkin koki itsensä taas hieman katu-uskottavammaksi. Meinasin sanoa rouvalle, että kannattaa katsoa kengistä, keneltä kysyy neuvoa -- "In France people with sneakers are most likely tourists" -- mutta kun ajatus ehti lauseeksi asti, oli perhe jo ehtinyt kauemmas enkä huudellut perään. Pidin tämänkin elämää suuremman havainnon omana tietonani.

Junalla kohti Pariisia ja alkoi mukavasti jännittää. Hauskuuttakin riitti, kun kuulutettuaan Lisonin aseman kuuluttajalta jäi mikrofoni päälle, ja hän soitteli "Allo maman"-puhelun. Vaunullinen hytkyi naurusta.

PARIISI

Tuskin nahoissani pysyin, kun pyörin St. Lazaren asemalla etsimässä pankkiautomaattia. Aurinko porotti kuumasti ja mielelläni olisin vaatetta vähentänyt, jos sen olisi jossain voinut huomaamattomasti tehdä. Seikkailin metrolla Pyreneiden asemalle ja löysin hotellin eksymättä (päättelin Eiffelin tornista, millä suunnalla on keskusta). Montpellierin hotelli on matkan ehdoton ykkönen, mutta onneksi Pariisi on sentään selkeä kakkonen. Huone on oikein siisti ja sievä ja minulla on oma 2 metrin korkuisin ovin varustettu ranskalainen parveke takorautakaiteineen. Huone olisi aika täydellinen, jos siellä olisi yksi mukavuus: suihku. Se löytyy 5 kerrosta alempaa…

Lähdin tutustumaan ympäristöön, kun sain ohjeet lähimpään nettikahvilaan (vastapäätä McDo:ta). Ostin vähän evästä hotellihuoneeseen ja vetäydyin suunnittelemaan huomista päivää.
Taaskan en ollut koko päivänä muistanut, että olen kipeä, vaikka aamulla olo oli ollut kaameampi kuin vielä kertakaan tällä reissulla. Niin kauan kuin on liikkeellä, ei ole pätkääkään sairas, mutta heti kun rauhoittuu ja hakeutuu vaaka-asentoon, tuntee kipua korvissa ja kurkussa. Silti en aio käyttää yhtäkään Pariisin päivää lääkärin etsintään, jos sen vain voin välttää. Ehtiihän sitä sitten keskiviikkona Tampereellakin. Ensi viikko alkaakin eurooppalaisesti: Maanantai - Pariisi, Tiistai - Dublin, Keskiviikko - Tampere. Hienoja kaupunkeja kaikki :)

Olin jo puolinakuna nukkumaan menossa Potteriani lueskellen, kun oveen koputettiin. Vedin äkkiä vaatetta päälle ja hämmentyneenä avasin oven toiselle respan äijistä. Pöllämystyneenä kuvittelin, että talo on tulessa tai jotain, kun hotellin henkilökunta tulee oville koputtelemaan. Kaveri pyysikin minua illaksi ulos, mutta kun olin jo nukkumaan menossa, niin en lähtenyt. Enkä usko, että olisin lähtenyt muutenkaan. Oli vähän liiaksi rantagigolon oloinen ollakseen minun "Patricini".

7.8.

Ensimmäinen huikea päivä Pariisissa! (Pariisissa ei ole kuin huikeita päiviä.)

Aamulla heräsin jo kuudelta enkä malttanut enää nukkua, joten lähdin liikkeelle. Metrolla Riemukaarelle, joka oli kiva nähdä niin aikaisin aamusta, kun olin ainut ihminen paikalla. Se aukeaa yleisölle vasta klo 10, mutta en olisi välittänytkään päästä sisälle, halusin nähdä sen ulkopuolelta. Minulle riitti, kun sain astella ylhäisessä yksinäisyydessä tutkiskelemassa kaarta ja pysähtyä tuntemattoman sotilaan haudalle sen alla. Mieletön kokemus, kuin olisi ollut kuplassa rinnakkaistodellisuuden sisällä. Aivan Pariisin keskustassa, yhden tunnetuimman nähtävyyden luona eikä yhtään toista kävelijää näköpiirissä! Autoja kyllä pilvin pimein, niiden melu muodosti kuplani seinämät.

Sitten vietin tunnin kävellen Champs-Elyséeta pitkin. Liikkeellä oli katujen pesijöitä, roskien kerääjiä ja minä. Ehdottomasti loistava aika siis. Kun en shoppailisi kuitenkaan muuta näyteikkunoita, niin on pikkuseikka, että liikkeet ovat kiinni. Parasta oli se, että sain olla niin yksin Pariisin sydämessä. Vähitellen aurinko nousi ja kauppiaat alkoivat availla kojujaan. Pysähdyin Charles de Gaullen patsaalla sekä Place de Concordella. Tuileriesin puistoa ihailin vain laitamilta, sillä kahvilassa nautitun aamiaisen jälkeen oli jo kiire Louvreen. Olin jonossa hyvissä ajoin, parikymmentä minuuttia ennen avausta, mutta se ei lopultakaan olisi ollut edes tarpeen, sillä ovien avauduttua jono liikkui todella liukkaasti eteenpäin. (Edelläni oli satakunta ihmistä ja parisataa ehti tulla selän taakse, ennen kuin museo avattiin.)

Louvre oli niin valtava, että siellä ei joutunut jonottelemaan. Ei edes Mona Lisaa näkemään, sillä rynnistin sinne ensimmäisten joukossa. Yllätyin, kun se oli niin suuri! Kun on riittävän monesti kuullut La Jocondan olevan "paljon pienempi kuin luulinkaan", niin olipa yllätys, ettei taulu ollutkaan postimerkin kokoinen. Ei se tokikaan niin suuri ole, kuin lapsuuteni Aku Ankat antoivat ymmärtää, mutta ihan taulun kokoinen taulu kuitenkin.

Seuraava etappi Louvressa oli ilman muuta Apollon sali, joka olikin henkeäsalpaavan upea. Siinä pelkästään olisi riittänyt ihmeteltävää useaksi tunniksi, jos olisi halunnut syventyä kaikkeen – arkkitehtuuriin, maalauksiin, veistoksiin ja esineisiin.

Kuljeskelin salista toiseen ja nautin. Nautin portaikoista, kattomaalauksista, ovenpielistä, ikkunapuista ja takanreunoista vielä enemmän kuin taideaarteista, jotka nekin hienoja olivat. Kaariovet olivat tietysti aivan ykkösiä. Valitsin kartasta pari kiinnostavaa kohdetta, kun kaikkea ei kuitenkaan pysty yhtenä päivänä näkemään. Terrakottatöistä siirryin Faaraoiden Egyptin kautta islamin alueen antiikin taiteeseen ja lopulta Napoleon III:n huoneistoon. Vasta Louvresta lähdettyäni tajusin, että Milon Venus jäi näkemättä, kun kreikkalaisten kuvanveistäjien sijaan olin valinnut terrakottakerroksen, mutta jotainhan täytyy aina jättää seuraavaan visiittiin. Olkoon siinä listassa nyt siis Milo Venuksineen.

Louvren jälkeen paikansin toimiston, joka järjestää reissuja Versailles'hin, ja varasin paikan huomisaamulle. Olin aivan Ile de Citén vieressä, joten ylitin sillan ja kävin ihailemassa Notre Damea ulkoa päin. Sitten siirryin yli Ile st. Louisin kautta toiselle rannalle ja tutustuin holokaustimuseoon. Mielenkiintoinen museo ja erittäin vaikuttava krypta juutalaisten muistolle, aika vierähti ihan huomaamatta. 

Olin ajatellut mennä Musée d'Orsayhin, mutta tuntuikin siltä, että en enää pysyisi jaloillani. Olin ollut liikkeellä taas jo yli kuusi tuntia lähes taukoamatta kävellen. Ajelinkin sitten metrolla Eiffel-tornin luokse sitä ihaillakseni. Söin jäätelön ja istahdin hetkeksi vain tornia ja sitä ihmismuurahaiskekoa katselemaan. En ole vielä päättänyt, haluanko ylös torniin laisinkaan, mutta ainakin halusin nähdä sen läheltä. Nyt se on tehty, jos myöhemmin en enää ehdikään. Saattaahan olla, että haluan vielä itse torniinkin.

Paikansin kartasta kauppoja ja ajelin metrolla Virgin Megastoren luo. Luulin sieltä varmasti löytäväni Les Parapluis de Cherbourg -leffan, mutta ei. Sen sijaan ostinkin sitten ranskankielisen Artemis Fowlin ja Harry Pottereita. Metrossa kävin jo täysin paikallisesta, kun tyynesti luin Potteriani viimeiseen asti, ennen kuin nousin hypätäkseni asemalla pois. Saksalainen turistipoika sekoili oven avaamisessa aivan samoin kuin minäkin eilen Pyreneiden asemalla, ja minä pääsin tyynesti napsauttamaan kahvan oikeaan asentoon ihan kuin itselleni oli käynyt :D

Kävin Printempsilla, mutta olin sisällä vain noin 5 minuuttia ja lähdin pois. Niin iso talo eikä mitään mielenkiintoista. Vain laukkuja, muotia, hajuvesiä, asusteita, vaatteita, koruja, Dior, Vuitton, Saint-Laurent, Cucci, Manolo Blaah-Blahnik jne. Siis ei mitään minulle. 

Palailin sitten Pyreneesin asemalle ja taas nettikahvilaan. Selvittelin junia Pariisista Orleansiin ja myös keinoja päästä lentokentälle tiistaina. Ilmeisesti Maillot'n metroasemalta on bussikuljetus suoraan lentokentälle, mikä on iso helpotus, ettei tarvitse ensin mennä junalla Beauvais'hen ja sieltä jollain kulkuneuvolla X lentokentälle. Tosin se tarkoittaa myös sitä, että ostin turhaan 8 päivän reilipassin, 6 matkapäivää olisi riittänyt, paitsi jos käytän yhden päivän Orleansin retkeen… Sekin kyllä kiinnostaisi kovasti, mutta en tiedä, mitä ehdin ja jaksan.

Olin ihan poikki, kun palasin hotellille. Sama respa jututti ja yritti tehdä tuttavuutta. Kyseli suunnitelmiani täksi illaksi ja sanoin, että aion nukkua. Huomenna on kuitenkin taas täysi päivä edessä.

8.8.

Aamulla heräsin taas ennen kellonsoittoa ja olin jo puoli seiskan aikaan liikkeellä. Ihan hyvä olisi pitää tämä rytmi, tiistaiaamuna on noustava klo 5. Menin metrolla St. Sulpiceen ja ihastelin samannimistä kirkkoa ulkoa päin. Sivuutin Luxembourgin puiston ja palatsin. Valitettavasti oli niin aikaista, että puistonportit olivat vielä kiinni, olisin mielelläni kuljeskellut siellä hiukan. Etsin Sorbonnen yliopiston ja ihastelin hetken sen julkisivua. Kello oli niin vähän, että vielä croissantin ja aamuteen jälkeenkin oli aikaa poiketa Ile de Citéelle, kiertää Concergerie ja palata Pont Neufia pitkin. Toimistolla piti olla 8.45, kun matkaan lähdettiin klo 9, mutta minähän olin tikkana paikalla jo 8.35. Lueskelin sitten Harry Potteria odotellessani. Ysiltä lähdettiin Versailles'hin. Tourbus oli vain piirun isompi kuin Normandiassa.

VERSAILLES

Versailles'ssa oli muuten sitten väkeä. Eikä tietoakaan Louvren kaltaisesta organisoidusta sisäänpääsystä. Jonotellessa napisin itsekseni, että järjestetyllä matkallahan piti päästä sisään nopeammin, access priorité, ja silti jonotimme yli kolme varttia, melkein tunnin, vaikka sisäänkäyntejä oli useita. (No, lähtiessä näin niiden ihmisten jonot, jotka olivat tulleet paikalle itsekseen. He jonottivat ensin lippuluukulle, sitten turvatarkastukseen. Me sentään jonotimme vain jälkimmäiseen.) Jonottaessa manailin myös, että yksikö ihminen siellä tekee turvatarkastuksia koko poppoolle, kun niin hitaasti etenee. Kun pääsin sisään – ylläri, näinhän se juuri oli. Yksi nainen hoiti laukkujen tarkastuksen manuaalisesti. Ei ihmekään, ettei jono vetänyt Louvren malliin, siellä sentään oli pari-kolme kaveria joka sisäänpääsyllä läpivalaisuliukuhihnoineen ja metallinpaljastimineen. No, kun vihdoin pääsin sisään, unohtuivat kaikki ikävyydet.

Linna oli upea, kuinkas muutenkaan. Etenkin Peilisali on varsin unohtumaton. Toisaalta tähän mennessä olin jo reissullani nähnyt niin paljon loisteliaita sisätiloja, että olisi voinut olla vielä sykähdyttävämpää tulla ensimmäisenä tänne. Niinpä skippasin Dauphinin siiven ja kiirehdin puutarhaan. Se ei todellakaan ollut pettymys, ei millään mittakaavalla. Ei edes sillä pienellä sirpaleella, johon kerkisin puolessatoista tunnissa tutustua. Versailles'n puisto ylitti kaikki odotukset. Siihen olisi voinut tutustua vaikka koko päivän, mutta täytyi kiiruhtaa, että näkisi edes jotain. Harkitsin golfkärryn vuokraamista (sen näköisiä ajopelejä oli tyrkyllä), mutta päätin kuitenkin kulkea jalan, jotta paremmin tavoittaisin oikean tunnelman. Puistossa kaikuva klassinen musiikki auttoi sitä asiaa.

Muutamia hienoja hetkiä painui erityisesti mieleen. Satuin olemaan peilijärven rannan korkeimmalla kohdalla juuri kun hyvin piilotetuista kaiuttimista kajahti fanfaari ja järven suihkulähteet pamahtivat päälle kaikessa loistossaan. Lähes vain minua varten, pari muuta ihmistä oli paikalla, mutta he istuivat pensassyvennyksessä olevalla penkillä, joten heidät oli helppo sulkea pois näkökentästä.

Trianonit jätin suosiolla väliin, koska luultavasti siellä olisi ollut puistoalueen suurin tungos. Ensi kerralla sitten, kun ymmärrän varata paljon enemmän aikaa pelkkään puistoon. Linnan voi vaikka jättää väliin ja tulla koko päiväksi tänne.

PARIISI

Paluumatkalla bussi ajoi Place de l'Alman alikulkutunneliin, joka lienee siis prinsessa Dianan kuolinpaikka. Sitten ajeltiin Hotel Invalidesin ohi, samoin kuin St. Germain des Presin, tulipahan nekin nähtyä ulkoapäin.

Kiertelin latinalaiskortteleissa, mutta en tehnyt ostoksia. (Myöhemmin illalla hotellissa sitten vähän harmittelin… Olisi vain kahminut niitä 20 sentin hintaisia kirjoja. Siinähän tulisi kielitaitoa harjoiteltua, kun kaikki kahlaisi läpi. Voi olla, että käyn siellä huomenna uudestaan (jos ovat sunnuntaisin auki?).)

Quartier Latinista suuntasin metrolla Pointe de Maillot'hon, ottamaan selvää, mistä Beauvais'n lentokentän bussi lähtee. Ostin lipunkin jo valmiiksi, ettei tarvitse sitten aamulla sitä jonottaa. Otin kellosta aikaa, kun kävelin bussin lähtöpaikalta metrolaiturille (4 min.), odotin junan (1 min.) ja lähdin kohti Châtelet'ta, joka on vaihtoasemani (n.15 min.). Jatkoin Châtelet'n ohi aina päätepysäkille saakka, sillä siellä sijaitsi Château de Vincennes. Se oli mielenkiintoinen nähtävä eri aikakausina rakennettuine osineen. Versailles'n upeassa puistossa vaeltelun jälkeen minulla vain ei ollut oikein virtaa jaloissa eikä aivoissa, mutta nautin silmilläni sen, mihin pystyin. Söin ravintolassa Brasserien sijaan, mutta eipä ollut kovin kummoista. Brasseriet kelpaavat tulevina päivinä mainiosti, ja croque monsieur't, kinkkujuustoleivät. (Croque madame on monsieur munalla.)

Paluumatkan otin Châtelet'n kautta ja jatkoin ajastustani. Vaihto, junan odotus ja matka Pyreneen asemalle vei toiset 20 minuuttia. Siihen vielä kävely hotellilta asemalle, niin ollaan melkein 45 minuutissa – olettaen, että kaikki menee putkeen. Eli paras lähteä liikkeelle noin tuntia aikaisemmin. Tai vielä varhaisemmin, jos haluaa ehtiä syödä aamiaista. Ehkä en halua (ehtiihän sitä kentälläkin).

Illalla hotellilla tutustuin ostoksiini lähemmin. "1000 castles to visit" on erittäin innostava tulevien vuosien Ranskan-reissuja ajatellen. Tein vielä pienen kävelyreissun hotellin ympäristöön. Läheltä löytyi kivoja pikkukauppoja ja sievä vanha kirkko.

9.8.

Aamulla heräilin kuudelta, mutta nousin vasta seitsemältä. Silti olin liikkeellä niin varhain, että kaikki paikat olivat vielä kiinni. (Tarkemmin sanoen Dali-museo ja erotiikkamuseo.) Sacre Coeurin ovet olivat sentään auki rukoilijoille. Näkymät kukkulalta olivat henkeäsalpaavan upeat, vaikka olin kyllä hieman pettynyt siitä, että Eiffel-torni ei näkynyt tänne (se kun tuntuu muuten näkyvän kaikkialle). Menin funiculairella ylös ja tulin niitä kuuluisia Montmartren portaita alas. Montmartren hautausmaa ei ollut auki sunnuntaisin! Nappasin sitten metron Montparnassen hautausmaalle. Ohitin Sartren/Beauvoirin haudan ja pysähdyin Andrén haudalla. Citroënin siis :)

Sitten metrolla Bastillen aukiolle. Tarkoitus oli käydä Ranskan historiaa sisältävässä Musée Carnavalet'ssa, mutta turnausväsymys iski kesken kaiken. Totesin, etten ole tällä hetkellä kykenevä ottamaan vastaan museotietoa, joten pyörin vain hetken katselemassa Place des Vosges'n gallerioita ja sitten hyppäsin taas metroon ja suuntasin ydinkeskustaan. Tiesin, että tänään olisi ollut viimeinen mahdollisuus nähdä Musée d'Orsay, joka on huomenna suljettu, mutta ei ollut sellainen fiilis. Aurinko paistoi niin mukavasti, että hyppäsin "Lontoon"-bussiin ja katselin puoli kierrosta nähtävyyksiä (lippu voimassa vielä huomennakin). Jäin bussista Notre Damen pysäkillä ja tein vähän tuliaisostoksia ja ostin itselleni talon Pariisista :D Sitten jatkoin taas matkaa car rougella. Opéran nähtyäni vaihdoin metroon ja palasin hotellin. Kello oli jo neljä, joten otin pikku päiväunet. En oikein tiedä, mihin tämä päivä katosi. Kiertelin Montmartrea, Montparnassea, Bastillen seutua ja istuskelin katottoman bussin yläkerrassa nauttimassa auringosta Pariisissa. Tuli sentään noustua satakunta porrasaskelmaakin ja laskeuduttua vielä useampia.

10.8. 

Heräämisestä asti minulla oli vain yksi ajatus mielessäni: Eiffelin torni. Riittävän monta päivää sitä katseltuani eri puolilta Pariisia aion tänään vihdoin katsella Pariisin eri puolia Eiffelin tornista. Karttani mukaan Bir-Hakeimin metroasema oli kaikkein lähin, joten suuntasin sinne. Asemalla päivänvaloon noustessani tuli hassu olo, koska torni ei näkynyt paikkaan, jossa seisoin. Periaatteessa pitäisi olla lähellä, mutta... Kehittelin jo mielessäni sci-fi-tarinaa siitä, kuinka koko Eiffelin torni on todellisuudessa vain hologrammi, joka heijastuu joka puolelle niin, että ihmiset luulevat jossain päin Pariisia olevan korkean tornin, jota sitten ei olekaan olemassa. Parin kulman ympäri käveltyäni sain kuitenkin rautarotiskon näkyviini ja komea näky se olikin!
Turisteja piisasi, samoin kuin rihkamamyyjiä kiusaksi asti. Rihkamamyyjät olivat ärsyttäneet myös Sacre Coeurin seutuvilla. Jos vähänkin erehtyy vilkaisemaan tavaroita, niin myyjä alkaa pörrätä kärpäsenä ympärillä.
Tornin alle oli muodostunut useampi jono avaamisaikaa odotellessa. Menin lyhyimmän jonon jatkoksi ja ehdin seisoskella siinä jonkin aikaa, ennen kuin hiffasin, että se oli jono portaisiin eikä hissiin. Sen vuoksi se oli niin paljon lyhyempi kuin muut. Punnitsin jononvaihtoa mielessäni, mutta päädyin lopulta siihen, että portaat ovat joutuisampi vaihtoehto. Ihan jo siitäkin syystä, että jono pääsee liikkumaan tasaiseen tahtiin portaisiin eikä määrä X kerrallaan, ja toisekseen siksi, että siinä jonotellessani oli kaikkiin jonoihin ehtinyt tulla taas mittaa lisää.

Vihdoin portit avattiin ja pian olin tarpomassa portaita ylös. Kolmisensataa askelmaa ensimmäiselle tasanteelle. Sieltäkin jo avautui kivat näkymät. Sitten about saman verran toiselle tasanteelle. Mitä korkeammalle pääsi, sitä kauemmas tietenkin näki, mutta samalla alkoivat kaikki kohteet olla niin pieniä ja kaukana, että maisema jossain määrin menetti merkitystään. Loppujen lopuksi taisin nauttia kaikkein eniten ensimmäisen tasanteen näkymistä. Ei sillä, ettenkö suosittelisi korkeammalle kipuamista. Ja ehdottomasti suosittelen portaita, jos vain kunto kestää! Eikä siihen superkuntoa tarvita, kun minäkin ne kapusin. Portaista näkee paitsi maisemaa, myös tornin rakennetta hauskasti hieman eri kulmista.
Silmäilin Champ de Marsin aukiota ja mietin, että jos joku minulta Pariisi-vinkkejä joskus kysyy, sanon, että Eiffelin tornille kannattaa tulla aukion suunnalta eikä Bir-Hakeimin asemalta. Noin tuntia myöhemmin muutin mieltäni 180 astetta -- ei Champ de Marsin suunnalta, vaan ehdottomasti Trocadéron kautta, niin että voi lähestyä tornia siitä kulmasta, mistä valtaosa sen kuvista otetaan, Champ de Mars tornin taustalla.
Trocadéron kahviloissa oli suolaiset hinnat, mutta lounastin siellä silti, ennen kuin hyppäsin punaiseen bussiin jatkamaan eilistä kiertoajelureittiä, kun lippukin kerran oli vielä voimassa. Champs-Élyséellä jäin välillä kyydistä ja ostin taas lisää kirjoja... Ei voi sille mitään, että laukku painaa palatessa paljon paljon enemmän, vaikka olenkin onnistuneesti jättänyt riepuja matkalle. Seuraavalla bussilla matka jatkui taas. Nautin auringosta ja yritin painaa mieleeni Pariisin yleiskuvaa. Niin pienestä asti olen haaveillut, että jonain päivänä tähän kaupunkiin vielä tulen, ja nyt sitten täällä olen, vihdoin... Vielä tämän päivän. Enää tämän päivän. Mutta tulen kyllä uudestaan, ihan varmasti. Seuraavalla kerralla sitten Dali-museo ja Montmartren hautausmaa ja Musée d'Orsay ja ja ja...
Kun sitten lopulta maltoin luopua keskustasta, kärräsin ostokset hotellille. Tein vielä kunnon kävelylenkin lähiympäristössä. Viimeinen Pariisi-ilta tällä reissulla. Neljä kokonaista päivää ei riittänyt mihinkään, ne valuivat ihan huomaamatta sormien lomitse. Toki yhden päivän ohjelmassa oli Versailles.

11.8. 

Aamulla taas innokkaasti ylös, vaikka mitään innostavaa ei ollutkaan tapahtumassa. Lähtöpäivä. Olin ottanut selvää metron avautumisajasta ja 5.30 sumplin matkalaukkuani metron portaita alas ensimmäisten joukossa. Mitään aamiaista en ollut nauttinut, koska niin aikaisin ei tehnyt mieli syödä mitään.
Matkanteko sujui joutuisasti ensi alkuun ja aikaa oli kerta kaikkiaan ruhtinaallisesti. Ehdin jo iloita ajatuksesta, että hankkiudun bussiaseman lähellä johonkin mukavaan kahvilaan aamupalalle. Paitsi että eihän mikään paikka nyt vielä ole auki... Mutta ainakin on aikaa etsiskellä joku kioski tai muu, mistä napata mukaan evästä.
Kunnes sitten yhtäkkiä seisoskeltiin asemalla viisi minuuttia. Seisausta oli edeltänyt kuulutus, mutta olin ollut niin ajatuksissani, etten ollut kuunnellut. Vihdoin juna liikahti taas -- ja seisahtui asemien välille. Taas kului lähes viisi minuuttia, ennen kuin nytkähdettiin eteenpäin. Seuraavalla asemalla pidin korvat auki. Sen verran sain selkoa, että kyseessä oli raidevika, joka jatkuisi La Défenseen asti. Kun toisen kerran seistiin pysäkkien välillä, katselin jo hyvin hermostuneena vuoroin kelloa ja vuoroin pimeyttä ikkunan takana. Seuraavalta pysäkiltä olisi enää kaksi pysäkinväliä, mutta jos joka väliin kuluisi 10 minuuttia, olisin jumissa todennäköisesti viimeistä edeltävän ja päätepysäkin välillä sillä hetkellä, kun bussi starttaisi kohti Beauvaisia.
Eli kun juna pysähtyi Charles de Gaulle - Étoile -pysäkille, pyrähdin ulos pakaaseineni ja juoksin. Ensin ylös portaita, ja kun pääsin ulkoilmaan, pitkin Champs-Élyséetä. Vetolaukku poukkoili perässä ja laukun hihna hyppi olkapäällä. Kiisin sellaista vauhtia, etten muistakaan, että olisin aikoihin niin lujaa juossut. Myöhemmin katselin kartasta, että matkaa kertyi hiukan reilu kilometri. Aikaa en huomannut panna merkille, mutta bussiin ehdin ja se lähti kutakuinkin heti, kun olin kyydissä.
Se siitä aamiaisesta sitten... No, reilun tunnin päästä lentokentällä ehtii haukata jotain.

Dublin

Dubliniin saapuessa olo oli melkoisen ryytynyt. Olin varannut majoituksen hostellista, mutta se alkoi vähitellen tuntua huonolta idealta. Viime päivät olivat olleet niin täyteen pakattuja, kuten laukutkin tässä vaiheessa, että kaipasin jo lepoa ja rauhaa. Ja kun olin neljä päivää kulkenut viisi kerrosta portaita alas ja ylös joka suihkua varten, niin ajatus huoneesta omalla kylppärillä alkoi kuulostaa vähän isommankin summan arvoiselta. Jos olisi ollut virtaa kierrellä koko päivä kaupungissa, ei olisi ollut niin väliä majoituksen laadulla, mutta se vaan ei ollut tällä hetkellä mahdollista.
Dubliniin päästyäni peruin siis ensi töikseni hostellipaikan. Sitten hyppäsin kaupunkiin kuljettavaan bussiin ja pidin silmät auki, milloin alkaa näkyä hotelleja. Iskin silmäni Best Westerniin ja jäin sen kohdalla pois.
Päivän look oli räjähtänyttä räjähtäneempi. Ainahan reissussa rötjääntyy eikä aamuinen kilometrin yllätyssprintti ollut mitenkään raikastanut oloa. Vielä tavallista enemmän reppureissaajalta näyttävänä raahauduin siis tiskille, kysyin huoneen hintaa ja sanoin, että otan sen. "You take it?!" respa vielä varmisti silmät ymmyrkäisinä.
Huoneessa oli paitsi ihanan pehmeä sänky myös oma kylpyhuone... Ja oma kylpyamme! Siitä päätin ottaa kaiken irti illemmalla, nyt riitti lämmin suihku ja siihen päälle pienet nokoset.
Toivuttuani pahimmasta matkaväsymyksestä lähdin hieman katselemaan Dublinia. Päivä oli hieman pilvinen, mutta onneksi ei satanut. Osuin sattumoisin National Gallery of Ireland -museon kohdalle ja ajattelin piipahtaa sisään, kun kyse oli pääsymaksuttomasta museosta. No, se ei piipahdukseksi jäänyt kuitenkaan. Välillä kärsimäni museoyliannostus oli selvästi jo laantunut, koska kuljeskelin taideteoksia ihailemassa muutaman tunnin, ennen kuin nälkä ajoi etsimään murkinaa.
Ruoan päälle vielä hieman shoppailin, sillä illaksi oli luvassa todellista luksusta... Kylpyvaahto löytyi nopeasti ja tulin ostaneeksi myös hieman suklaanameja. Hyvä kirja jo odottaa hotellilla -- ei muuta kuin ammeeseen likoamaan, avec Harry Potter, bien sûr.

12.8.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aivan erilainen fiilis lähteä matkaan kuin edellisenä aamuna. Hieman haikea mieli reissun päättyessä, mutta onhan se kiva päästä kotiin. Tai nyt ensi alkuun Tampereelle asti.
Paljon tuli nähtyä ja koettua. Muutaman kerran ehdin reissun päällä ihmetellä, miksi en ole lähtenyt jo vuosia sitten. Jostain syystä sitä aina kuvitteli, ettei voisi matkustaa yksin -- miksei muka? Parhaita asioita matkassa on ollut se, että on voinut mennä ja tehdä ihan mielensä mukaan, ketään ei ole tarvinnut odotella eikä neuvotella kompromissejä sen suhteen, mihin mentäisiin ja mitä jätettäisiin väliin.
Ehkä kuitenkin ihan hyvä näin, että olin ehtinyt kartuttaa matkakassaakin hieman enemmän. Opiskelijana olisi saanut matkustaa nollabudjetilla.
Ensimmäinen kokemus tämä oli myös matkasta, johon järjestin majoitukset ja kulkemiset itse. Se sujui yllättävän helposti. Jopa niinkin helposti, että matkustamiseen liittyvä taika sai kovan kolauksen, jos nyt ei täysin kadonnutkaan. Eikä ihan äkkiä katoakaan.